Kalle Päätalo: Ahdistettu maa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Iijoki-sarjan 7. osa. 649 s. Vuodet 1939-1940. Kalle 20 v.

  • Kalle Korialle armeijan leipiin 1939 ja ’Jäävuoren’ kimppuun

Siirrymme elämässä jyrkästi eteenpäin: Koti, Kallioniemi ja Jokijärvi jäävät lopullisesti taakse, Kallen on lähdettävä maailmalle sotimaan. Alkaa miehuuden aika.

Iijoki-sarjan alkuteoksissa (1-6) on oltu ja eletty tiukasti kotiseudulla Koillismaalla tuttujen ihmisten parissa, kunnes kuudennen eli Loimujen ajan lopussa heti joulun jälkeen, 27.12.1940 tuli äkkilähtö armeijaan Korialle. Tämä sarjan seitsemäs osa, Ahdistettu maa, kertoo noista varusmiesajoista talvisodan varjossa. Ahdistettu maa on ensimmäinen kuudesta sodan ajan kirjasta (7-12), joissa Suomi on sodassa ja Kalle suorittamassa pitkäkestoista asepalvelustaan.

Kallen sotasavotta kestää kaiken kaikkiaan kuukautta vaille viisi vuotta.

Tähän saakka taivalkoskelaiset ovat esiintyneet omilla nimillään, tästä eteenpäin ihmiset ovat edelleen totta, verta ja lihaa, mutta nimet keksittyjä. Kirjailija perustelee ratkaisuaan näin: ”Tapahtumat alkavat olla jo hyvin lähellä myös ajallisesti ja on vaara, että saattaisin näitä henkilöitä hankaliin tilanteisiin, syntyisi kaikenlaista ristiriitaa ja sitä en halua, en missään tapauksessa.” (Eero Marttinen: Mestarin Selkonen. 1996)

Henkilögalleriassa on yli 1800 nimeä, joten on siinä kirjailijalla keksimistä jos muistamistakin ettei nimiä sotke eikä sekoita.

Eipä keksityt nimet, vaikka monet kömpelöitä ovatkin, itse asiaa haittaa, sillä yhtä mielenkiintoisia, etten sanoisi tenhoavia, ovat armeija-ajan pioneerit, monella tavalla puutteenalaiset Mäkelän metsässä ja Jäämeren rannoilla telttaelämää viettäessään. Kuluu kuukausia ennen kuin pioneeriporukka pukeutuu aitoon sotisopaan ja saa vaihtaa omat kamppeensa armeijan harmaisiin. Ainoastaan vyö ja kokardi on palvelun alussa jaettu talon puolesta. Ja jonkinlainen pyssynkuva tietysti.

”Totta kait myös Vimparin akan pojalle on koukattava pohjanmaan kautta. Muuten ei iso nouse uutiksi…”

Vimparihan siinä lausahtelemassa. Pohjanmaan merimies, jolla oma alapään lähitaisteluase on paljon pystyvämpi ja komeampi kuin talon puolesta jaettu, nousee kirjassa etujoukkoihin; jos muut ajanoloon unohtuvatkin niin suurisuinen ja -luuloinen pioneeri-ilves ei hevin unohdu – sen verran on miestä tässä ronskissa ilveksessä. Suutari Vouvilaankin saamme jo ensi tuntuman: hänestähän tulee Kallen elinikäinen kaveri kunhan Tampereen aika koittaa.

Vuoden vaihteesta Lapin kesään kestää tämä osa, Ahdistettu maa. Aina Naamojoella, Liinahamarissa, Jäämerellä asti käyvät pioneerit talvisodan tuhoja korjailemassa, siltoja rakentelemassa. Kalle on nyt mukana keittiöpossuna, sittemmin keittiömestarina Savukoskella; ei siis huolta nälkää juuri mitään kun Jäävuorikin, hitaasti lämpiävä kenttäkeittiö, muuttuu Tulivuoreksi perusteellisen putsin jälkeen.

Kunhan saisi vielä nuo naisasiat mallilleen, jottei tarvitsisi itkeä Kemijärven Lailan kaltoin kohtelua. Eiköhän noista moninaisista kirjeheiloista löytyne? Onhan näitä sanoja millä hurmata:

  • pömilä
  • uhmoa
  • rommata
  • merautunu
  • ryykipuikko
  • visottaa

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *