Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Bennie juo kullalla terästettyä kahvia impotenssiinsa, Sasha käy terapeutilla kleptomaniansa takia, Lou on kuuden lapsen isä ja ikuinen naistenmies, Rhealla on loputtomasti pisamia, Jocelyn elää ikuista kahdenkympin villitystä, Scotty ei aivan osaa olla tässä maailmassa…

Entisistä bändinjäsenistä tulee managereita, assistentteja ja vanhoja, mutta toivo uudesta tai hukkuneesta kipinästä elää vielä. Aika suuri hämäys on kokoelma elämien palasia jotka kaikki kuitenkin liittyvät yhteen tavalla tai toisella ja palasista koostuu kokonainen kirja. Kuten elämässäkin joidenkin tarinat ovat mielenkiintoisempia kuin toiset mutta kerronta on jopa hämmästyttävän vaihtelevaa. Jokainen luku on oma tarinansa ja pitää olla todella tarkkaavainen, jotta tajuaa kenestä nyt kerrotaan ja mihin kukakin liittyy.

Aika suuri hämäys on saanut Pulitzerin ja kirjaa kuvaillaan kokeilevaksi kirjallisuudeksi. Omaan makuun kirja ei ole tarpeeksi kokeellinen ja ihmisten omituisissa ongelmissa on hieman yliyrittämisen makua. Silti Aika suuri hämäys on kuitenkin tiivistänyt koko elämän idean yhteen kirjaan. Elämä on sekavaa, täynnä pettymyksiä ja ohi ennen kuin huomaatkaan.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *