Suvi Ratinen: Matkaystävä

Osta kirja itsellesi

Matkaystävä-romaani kertoo mielenkiintoisen tarinan. Se on väkevä kehitysromaani nuoresta tytöstä, sittemmin nuoresta naisesta, joka on viettänyt suuren osan elämästään tiukan uskonnollisen liikkeen, vanhoillislestadiolaisuuden, parissa. Kuten tiedämme, tämä liike pitää sisällään tukun ehdottomia kieltoja ja pitkälle vietyjä sääntöjä. Ehkäisykielto on tietenkin kaikille tuttu, mutta nuoren ihmisen elämään vaikuttavat monet muutkin käskyt, jotka ovat kovasti tarkkaan saneltuja. Meikata ei saa, mutta peitepuikkoa sopii käyttää. Rytmikäs maailmallinen musiikki on kiellettyä, samoin kaikenlainen itsensä hetkuttelu musiikin tahdissa, koska tanssi on syntiä. Kaulakorut käyvät laatuun, korvakorut eivät. Tukkaan saa laittaa permanentin, mutta ei värjäystä. Alkoholia ei saa juoda, mutta tupakkapaikoilta nousee sankka savu. Televisiota ei tietenkään sovi katsoa, mutta kotivideoita kylläkin, ja ilmeisesti myös 1980-luvulta niin tuttu Commodore64 -tietokone voi kuulua uskovaan kotiin. Synti vaanii siis melkein kaikkialla, mutta toisaalta jokainen voi saarnata katuvalle lähimmäiselleen synnit anteeksi Kristuksen nimessä ja veressä.

Kirjan minäkertoja, jonka nimeä emme saa tietää, elää näiden ja monien muiden sääntöjen pauloissa. Hän on poikkeuksellisesti perheensä ainoa lapsi, mutta kavereita on ja muutama hyvä ystäväkin, joskin heistä löytyy vähän ristiriitaisuuksia: lapsuudenystävä Raisa on lähtöisin vasemmistolaisesta kodista, jossa ei Jeesus-jutuista perusteta, ja uskonveli Järvisen Marko haisee sikalalle, on koulukiusattu ja muutenkin vähän omituinen.

Kerronta kulkee kahdessa tasossa: 1980- ja 1990-luvuilla, joissa kertoja kasvaa tytöstä nuoreksi naiseksi ja alkaa varttuessaan epäillä lapsuudenuskoaan, ja 2000-luvun alkuvuosina, jolloin hän on sitten siirtynyt maailmaan ja yrittää epätoivoisesti olla tavallinen suomalainen kertomatta kenellekään, edes poikaystävälleen, taustoistaan. Hän haluaa vain olla tavallinen suomalainen. Tässä myöhemmässä aikatasossa on tapahtunut jotain traagista: Marko on kadonnut kotoaan jäljettömiin, ja minäkertojalle soitellaan perheenjäseniä ja poliisia myöten siitä, josko hän tietäisi jotain Markon kohtalosta, vaikka heidän yhteydenpitonsa on loppunut vuosia sitten. Markokin on maailmallistunut ja alkanut seurustella moottoripyöräjengien kanssa, mutta missä hän nyt voi olla? Onko tapahtunut rikos, ja onko kirjan kertoja siihen kenties osallinen?

Suvi Ratisen kirja oli minulle merkittävä lukukokemus, sillä hyvin uskonnollisista lähtökohdista, joskaan en lestadiolaisuudesta, tulleena uskoisin voivani eläytyä sen tapahtumiin ja ilmapiiriin. Esikoisromaaniksi teksti on valmista ja kypsää, eikä siinä minusta ole juurikaan tiivistettävää, kuten aloittelevan kirjailijan teoksissa usein on. Lisäksi Ratinen ei sorru yksinkertaistavaan mustavalkoisuuteen, vaan osaa kuvata kauniisti myös uskonelämän hyviä puolia, yhteisöllisyyttä ja suviseurojen sydämeen asti kulkevaa läheisyyttä:

”Me kaikki olemme ihan lähellä toisiamme ja meitä on paljon, huumaava runsaus. Iholle ja lihalle, luihin ja ytimiin, painuu tuntu, että meikäläisiä on näin paljon, tungokseen asti, ja että vieras maailma on kaukana, ettei sitä oikeastaan olekaan. Kaikki hankalat asiat sulavat seurakentän tomuiseen hehkuun. On vain uskoa, että kaikki rukoukset kuullaan, että kaikki kirjoitukset käyvät toteen. On vain rakkautta.”

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.