Suvi Ratinen: Hyvä tarjous

Hyvä tarjous

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Suvi Ratinen kirjoitti itsensä jo lukijoiden suosioon edellisellä romaanillaan Matkaystävä, joten osasin odottaa, että lisää ja hyvää on tulossa.
Olin kuullut hänestä ja kirjastaan jo Jyväskylän kirjamessuilla ja aivan ihastunut, joten kun tartuin Hyvään tarjoukseen, olin jälleen ihan tarjouksen uhri.

Kirjassa Kati on syntynyt elämään, jossa on köyhyyttä ja kaikki alelaarit ovat päivän agenda. Koskaan ei ole mihinkään varaa. Kun hän sitten keski-ikäisenä naisena on omillaan, hän alkaa säästää jotta voisi ostaa itselleen sukutilan. Hieno homma, aivan loistavaa, mistä kaikesta voikin luopua jotta saa sen mitä haluaa.

Kati haluaa talon, jonka hänen isoisänsä isä veisti yli sata vuotta sitten. Kaikki on lähes selvää, paitsi sitten alkaa tulla mutkia matkaan, koska joku muukin haluaa talon.

Ajankuva on sellaista, jossa lukija pääsee itsekin fiilistelemään ja niin, koko juttu antaa monelle aivan varmasti jotain samastumiskohdetta. Ainakin itse olin aika lailla monesti ihan täysillä mukana.

Hyvä tarjous on hemmetin hieno kirja kaikesta siitä, mitä perheen, suvun sisällä käydään läpi. Kuka kukin on ja kuka sanoin niin ja milloin. Suvi Ratinen saa kaiken draaman keskelle mahtavaa arkihuumoria, mikä puskee tätä kirjaa eteenpäin ja lopuksi saa vain miettiä, mikä se hyvä tarjous on!

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...