L.M. Montgomery ja Sisko Ylimartimo: Alppipolku : L. M. Montgomeryn elämä ja teokset

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Voi, minähän oikein halasin tätä kirjaa, kun se tuli postista! Niin hurmaavaa oli saada käsiinsä Montgomeryn pienoisomaelämäkerta Alppipolku suomeksi sata vuotta sen ilmestymisen jälkeen, eikä ihastusta ollenkaan himmentänyt se, että kirjan kanssa samoissa kansissa oleva Sisko Ylimartimon teos on pienin muunnoksin varustettu laitos hänen vuonna 2008 ilmestyneestä ja jo kauan loppuunmyytynä olleesta Anna ja muut ystävämme -kirjasta, joka puolestaan ilmestyi sata vuotta Annan nuoruusvuodet -romaanin alkuteoksen ilmestymisen jälkeen.

Alppipolku on pienoiselämäkerta, jonka Montgomery laati elämästään 42-vuotiaana vuonna 1916. Sen oli tilannut Everywoman’s World -lehti ja se ilmestyi osina lehdessä seuraavan vuoden aikana. Montgomery epäili kovasti, oliko hänen elämästään mitään kerrottavaa, kun hänelle ei omasta mielestään ollut tapahtunutkaan juuri mitään, mutta olihan hän sentään julkaissut maailmanmenestykseksi muodostuneen Anne of Green Gables -romaanin ja muitakin bestsellereitä. Luettuaan tekstin lehden toimittaja oli periaatteessa oikein ihastunut siihen, mutta harmitteli, ettei mukana ollut rakkausjuttuja, ja antoi tästä nootin kirjailijalle: tuhat sanaa pitäisi vielä saada tästä aiheesta. Montgomery ei kuitenkaan suostunut; hän saattoi vain arvella, mitä nuoruudenihastusten nykyiset vaimot ajattelisivat. Niinpä toimittaja sai jäädä vaille tuhatta sanaansa, samoin lukija: jos hän tuntee yhtään Montgomeryn elämää, hän huomaa kyllä, miten pois ovat jääneet ne nuoruuden enemmän tai vähemmän viattomat seurustelut ja tietenkin kirjailijan intohimoinen rakastuminen vanhanaikaisesti ilmaistuna alempisäätyiseen Herman Leardiin. Mitä sitten aviomieheen, pastori Ewan Macdonaldiin tulee, Montgomery mainitsee vain lyhyesti häänsä, ja häämatkan kuvauksessa puhutaan koko ajan meistä, ei vain minusta.

Alppipolku vertautuu mukavalla tavalla Montgomeryn teoksiin, etenkin Pieneen runotyttöön. Sitähän kirjailija myöhemmin piti parhaana teoksenaan, eikä suotta, kertoohan se paljolti hänen omasta kehityksestään kynäilevästä runotytöstä tunnetuksi kirjailijaksi. Etenkin heidän lapsuudenaikaisissa lähtökohdissaan on paljon samaa. Myös kirjailijan omaleimainen huumori tulee jatkuvasti esille. Sen sijaan se, joka on lukenut Montgomeryn päiväkirjoja, voi vain muistella, miten valtava masennuksen ja maailmankuvan suoranaisen romahtamisen paikka ensimmäisen maailmansodan syttyminen hänelle oli.

Mitä sitten Sisko Ylimartimon teokseen tulee, on se viehättävällä tavalla montgomeryläisen hengen kyllästämä tutkimus kirjailijan elämästä ja teoksista; etenemistapa ei kuitenkaan ole kronologinen, vaan luvut kertovat eri aspekteista Montgomeryn tuotannossa. Puhutaan tyttöydestä, ulkonäöstä, rakkaudesta, taloista ja kodeista, luonnosta. Kaikkea tätä leimaa Ylimartimon valtaisa Montgomery-tuntemus; hän osaa taitavasti sitoa teemoja yhteen ja vertailla niiden esiintymistä kirjailijan eri sankarittarilla. Lisäksi hän on yksi niistä (tai meistä) onnekkaista, jotka ovat päässeet tutustumaan Montgomeryn jalanjälkiin paikan päällä Prinssi Edvardin saarella.

Ylimartimon osuus kertoo myös koruttomasti siitä, miten vaikeaa Montgomeryn elämä todellisuudessa oli. Hän eli lapsuutensa ja nuoruutensa äidittömänä ja käytännössä isän hylkäämänä aika lailla tyrannimaisten isovanhempien kasvattamana, kesti köyhyyttä, vilua ja nälkää toimiessaan opettajana ennen kirjailijanuraansa, koki epätyydyttävän avioliiton, suri etenkin vanhemman poikansa nykyään melko vähäisen tuntuisia edesottamuksia, hoiti sitten myöhemmin psyykkisesti sairasta miestään, ei osannut iloita menestyksestään vaan vaipui masennuksiin toinen toisensa jälkeen. Ja lopuksi, kuten Ylimartimo oli jo kirjansa ensimmäisen laitoksen aikana arvaillut ja minkä tosiasian Montgomeryn omaiset sitten vuonna 2008 vahvistivat, hän ”avasi omaehtoisesti oven suureen tuntemattomaan”, kuten Ylimartimo kauniisti asian ilmaisee.

Mutta Alppipolun Montgomery totisesti kulki, sen josta hän kirjoittaa:

”Kuinka saavuttaa voi kunnian ja maineen
maalin kaukaisen ja korkean,
nimes piirtää kultatauluun maineen,
nimen naisen vaatimattoman.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *