Jyrki Korpua: Alussa oli Sana : Raamattu ja kirjallisuus

Alussa oli sana

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Joka toiselle kuoppaa kaivaa? Manttelinperijä? Helmiä sioille? Paljon vartija? Mistä nämä tutut sanonnat ovat lähtöisin, ovatko ne vanhaa kansanperinnettä? Entä pedon luku 666, onko se tullut tutuksi vasta brittimetalliyhtye Iron Maidenin kappaleesta? Ei, vaan kaikki nämä ovat tulleet Raamatusta, ja tätä ja paljon muutakin mielenkiintoista Jyrki Korpua käsittelee kirjassaan Alussa oli Sana.

Korpua tuntee hyvin sekä Raamattunsa että kirjallisuudenhistorian, onhan hän filosofian tohtori, joka on näiden mainittujen alojen lisäksi erikoistunut myyttitutkimukseen ja fantasiaan. Kirjan alussa ja epilogissa on perusteelliset kuvaukset Raamatun kehityksestä kirjana.

Korpua toteaa, että Raamattu on maailmassa eniten eri kielille käännetty teos, joka on luultavasti vaikuttanut enemmän länsimaiseen kulttuuriin ja kirjallisuuteen kuin mikään muu kirja. Tarkimmin kirjassa käsitellään sitten taivaan ja helvetin kuvauksia, Jeesusta kirjallisena hahmona sekä Raamatun vaikutusta suomalaiseen kirjallisuuteen, erityisesti Aleksis Kiveen.

Alussa oli Sana -teos perustuu Korpuan pitämiin luentosarjoihin, ja siksi se on ehkä hieman luettelomainen, mutta erittäin kiinnostava joka tapauksessa. Viliseehän teksti kuuluisia ja tärkeitä kirjoja: vaikkapa Tolkienin Taru sormusten herrasta, Lewisin Narnia-sarja, Kalevala ja Rowlingin Harry Potterit.

Lisäksi Korpua on tehnyt viittauksia moniin populaarimusiikin tärkeisiin nimiin, tai pitäisikö sanoa rockmusiikin, sillä iskelmät tuntuvat puhuvan muista asioista… Kyllähän metalliyhtye Black Sabbathin ja Judas Priestin nimetkin jo viittaavat Raamattuun ja uskontoon, ja monien sanoituksissa on löydettävissä raamatullisia viittauksia. Suomalaisista muusikoista Korpua ottaa esiin muiden muassa A. W. Yrjänän ja Juice Leskisen.

Suosittelen tätä teosta niille, joita kirjallisuudentutkimus ja Raamattu ja muukin uskonnollisuus kiehtovat. Kirja ei missään tapauksessa ole kuivasti akateeminen, vaan kaikessa sivistyneisyydessäänkin hyvin helppolukuinen.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...