Pierre Bayard: Miten puhua kirjoista, joita ei ole lukenut

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

En koskaan lue kirjoja, joista minun pitää kriitikkona kirjoittaa; siitä on niin kovin helposti haittaa. Tuota en sanonut minä, vaan Oscar Wilde. Hänen mukaansa on sopivaa uhrata kirjan ”lukemiseen” kymmenen minuuttia.

Pierre Bayard haluaa rikkoa ei-lukemiseen liittyvän tabun. Kirjoja saa ei-lukea! Bayard esittelee monia ei-lukemisen tapoja. Yksittäistä kirjaa ei tarvitse lukea tai edes tuntea, kunhan hankkii kirjoista ”kokonaisnäkemyksen”. Kirjan selaileminen riittää vaikkapa artikkelin laatimiseen, kunhan on kyky ikään kuin suunnistaa kirjassa. Ja jos vain kuuntelee ja lukee, mitä muut kirjasta sanovat, voi jo keskustella siitä yksityiskohtaisesti. Eikäpä noita lukemiaan kirjoja kuitenkaan tarkoin muista; ja kun on kirjan tyystin unohtanut, voiko enää edes sanoa sitä ”luetuksi”?

Yhteisön kollektiivinen kirjasto ja yksilön sisäinen kirjasto muodostuu luetuista, selatuista, ei-luetuista ja unohtuneista kirjoista, joiden tekemä vaikutus säilyy meissä. Oikeastaan sisäinen kirjasto olemme me itse. Virtuaalinen kirjasto on keskustelijoiden sisäisten kirjastojen yhteismaa.

Kirja reagoi siihen, mitä siitä puhutaan. Kirjan arvo ja jopa sisältö muuttuu siitä käydyn keskustelun ja keskustelijoiden vaikutuksesta — turha siis juuttua alkuperäiseen. Hauska kappale kertoo, miten tivit (länsiafrikkalainen heimo) ottivat Hamletin haltuun keskustelemalla siitä täysin omaehtoisesti.

Wilden mukaan lukemisen paradoksi on siinä, että kirja on tie itseen, mutta vain kauttakulkutie. Oleellista on rakentaa kirjan avulla omaa elämäkertaa. Tunnontarkka lukeminen estää löytämästä itseä. Bayard, kirjallisuuden professori ja psykoanalyytikko, painottaakin ei-lukemisen luovuutta.

Bayardin teos ei siis nimestään huolimatta ole vitsi- tai niksikirja, vaan täysipainoista kirjallista esseistiikkaa, toki riemastuttavasta näkökulmasta. Sain paljon uutta tietoa ja ajatuksia lukemisen prosessista ja kirjallisuuden prosessoimisesta. Pidin kirjasta — luin sen kannesta kanteen. Ja aion lukea kirjat kokonaisina vastakin.

2 kommenttia

  1. Bayardin kirja on minusta aika huono vitsi. Lisäksi se on aika surkeasti suomennettu, niin että aina ei tiedä höperehtiikö tekijä vai suomentaja. Koska minulla ei ole alkuperäistä ranskankielistä teosta, en pysty tarkastamaan, millaista ranskaa Bayard kirjoittaa. Englantia Bayard ilmeisestikin osaa huonosti, ellei IX luvun maininta Jane Austenin romaanista Box Hill ole sitten sekin vitsi. Luvussa viitataan David Lodgen romaaniin Changing Places. Siitä pystyn tarkistamaan asian: Jane Austenilla ei edelleenkään ole sen nimistä romaania, eikä Lodgekaan niin väitä. Bayard on ymmärtänyt väärin tai pikalukenut tai pelleilee. Lodgeen liittyy myös kummallinen käännös samassa luvussa. S. 133 suomennoksessa ei ole mitään järkeä. Jos kirjassa esitetyn leikin haluaa ymmärtää, kannattaa lukea alkuteksti, jota suomentaja ei ole ymmärtänyt.
    PK

  2. Tiesithän toki myös, että sitaatti, jota tuolla alussa käytin ja joka Bayardin mukaan on Wildeltä, onkin kirjailija Sydney Smithiltä (1771-1845). Pidin Bayardia luotettavana, ja hän puolestaan oli arvioinut ko. lähteensä luotettavaksi, ja on korjannut tiedon myöhemmin.
    Varsinaisessa asiassaan nautin kuitenkin kirjasta karvoineen päivineen. Tosin olin lukenut sen ensin englanniksi ja sitten vain nopsasti suomeksi. Niinpä leikki vailla suomennettua järkeä saattoi mennä minulta ohi siksikin, että olin jo kerran ymmärtänyt sen 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *