Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ilja Karsikas ei tosiaan kaihda vaikeita aiheita kuvakirjoissaan. Yksisarvinen käsitteli vanhemman alkoholismia ja Amos ja sumupuu kuvaa lapsen näkökulmasta isän masennusta. Masennus kuvataan sumupuuna, joka yhtenä yönä on noussut isän työpajaan. Isää ei näy missään. Onneksi Amoksen isoisä on joskus itsekin eksynyt sumupuuhun ja tietää, miten isää voi lähteä etsimään.
Isän löytäminen sumun keskeltä on kuvattu konkreettisena seikkailuretkenä, jolle varustaudutaan otsalampuin ja kiipeilyköysin. Sieltä sumun keskeltä isä sitten löytyykin. Nauru auttaa ja sumupuu saadaan levolla ja yhteistyöllä haihtumaan, vaikka Amos joutuukin pohtimaan, kuka hänen kanssaan leikkii ja kuka laittaa ruokaa, kun isoisä ei kuitenkaan voi aina olla apuna.
Ratkaisu isän masennukseen on kirjassa helppo. Lapselle suunnatussa satumaisessa tarinassa näin voi ollakin. Ihan hyvä opetus on, että masennuksesta voi toipua. Isän masennuksen syyhyn ei kovin syvällisesti mennä, mutta runsas työmäärä näyttää uuvuttaneen isän.
Kuvitus on kovin erityylinen kuin Yksisarvisessa eikä kokonaisuutena ihan yhtä vaikuttava, mutta kaunis kirja tämäkin on ja erityisesti isän hahmoon on saatu pakattua paljon erilaisia tunnetiloja ja uupumusta ja masennusta. Kirjassa on joitakin aivan erinomaisia aukeamia. Ei ihme, että Amos ja sumupuu valittiin Kauneimmat kirjat -kokoelmaan vuonna 2017. Pidin myös siitä, että kirjassa kuvattiin mieslinjaa: on Amos ja isä, ja ratkaisevana hahmona on isoisä. Se ei ole ihan tavallista.
Tätäkään kirjaa ei välttämättä kannata lukea lapselle, jolla on akuutti kokemus vanhemman masennuksesta. Ennakointi on parempi: vakaissa oloissa elävälle lapselle lienee ihan hyvä nähdä näin lapsentasoisesti kuvattuna, että tällaistakin on.
