Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 1409 saksalaisen ritarikunnan ritarit pitivät tukikohtaa Tallinnan Toompealla. Kymmenkunta vuotta aiemmin ritarikunta oli kukistanut Itämerta terrorisoineen vitaaliveljien merirosvojoukkion, ja hansakauppa kukoisti. Liivinmaan tärkeintä kaupunkia rakennettiin kovaa vauhtia, vauraat kauppiaskillat saivat nopeasti jalansijaa. Sotilaiden ja kaupunkiporvareiden lisäksi myös dominikaaniluostari oli kaupungin voimatekijöitä. Nyt yksi kaupungissa käymässä olleista saksalaisritareista löytyy monipäiväisen juopottelun päätteeksi päätä lyhempänä, outo kolikko suussaan.

Murhamies halutaan tietenkin nopeasti kiinni, sillä kukaan ei halua häiritä ritariston, kirkon ja kauppiaskiltojen hyviä keskinäisiä välejä. Onneksi kaupungissa vaikuttaa neuvokas apteekkari Melchior Wakenstede, joka toimessaan kuulee ja näkee kaikenlaista, ja joka ymmärtää rohtojensa ja snapsiensa lisäksi myös yhtä ja toista ihmisluonteesta. Apteekkarin apua todella tarvitaankin, sillä epäilyttäviä kuolemia tulee valitettavasti lisää.

Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus aloittaa Indrek Harglan suositun dekkarisarjan, jota tätä kirjoittaessani on julkaistu jo seitsemän osaa. Se on sopivasti jännittävä, mutta kuitenkin melko kepeähenkinen rikosromaani, jossa varsinaisen dekkarijuonen lisäksi on erityisen kiinnostavaa seurata elämänmenoa etelänaapurissamme 600 vuotta sitten. Indrek Harglan Tallinna on kehittyvä pikkukaupunki, joka on vielä sen verran hallittavan kokoinen, että kaikki tärkeät henkilöt tuntevat toisensa. Muiden maiden, vallankin Saksan, vaikutus on hansakaupan myötä kaupungissa suuri, mutta paikallinen väki tapoineen sulautuu joukkoon hyvin.

Olin jopa hieman yllättynyt, että Indrek Harglan rikosromaaneita vanhasta Tallinnasta ei vielä Kirjavinkeistä löytynyt, joten sitä suuremmalla syyllä jaan muillekin suosituksen. Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus ei varmasti jäänyt ainoaksi kohtaamisekseni apteekkarin kanssa, sillä sarjan seuraava osa, Apteekkari Melchior ja Rataskaivonkadun kummitus odottelee jo yöpöydälläni.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 293 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...