Luke Harding ja David Leigh: Assange

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Toimittajat David Leigh ja Luke Harding kertovat maailman tunnetuimmasta hakkerista Julian Assangesta.

Julian Assange on jo lapsesta pitäen tottunut matkustelemaan, piilottelemaan ja pakenemaan. Assangen biologinen isä ottaa yhteyttä Assangeen vasta, kun tämä on jo 25-vuotias. Lapsena Assange kulkeekin isäpuolensa ja äitinsä kanssa ympäri Australiaa teatteriproduktioiden vuoksi. Assangen äidin seuraava mies kuuluu väkivaltaiseen lahkoon, ja Assange joutuu äitinsä ja velipuolensa kanssa pakenemaan tätä. Lapsuus on kaikin puolin hankalaa.

Nuorena teininä Assange tutustuu Commodore 64 -tietokoneeseen, ja sen jälkeen paluuta ei enää ole. Hän innostuu hakkeroinnista, mutta myös naiset kiinnostavat: hänestä tulee isä ja aviomies vain 18-vuotiaana. Hakkerointi herättää tuota pikaa viranomaisten huomion, ja Assangen vaimo saa nopeasti tarpeekseen poliisien ahdistelusta, ottaa lapsen ja jättää Assangen.

Hylätty Assange löytää lohtua hakkeroinnista, ja vuoteen 1991 mennessä hänestä on tullut todennäköisesti Australian etevin hakkeri. Hän kykenee esimerkiksi murtautumaan Yhdysvaltojen armeijan ja sotateollisuuden laitosten tietoverkkoihin. Ensimmäinen tuomio on pian tosiasia, mutta se ei saa häntä pelästymään. Sen sijaan Assange alkaa kehitellä WikiLeaks-sivustoa, jolle tietovuotajat pystyisivät lataamaan asiakirjoja ilman pelkoa kiinnijäämisestä. WikiLeaksin ensimmäinen paljastus tuo sivustolle Amnesty Internationalin tunnustuspalkinnon. Lisää mainetta seuraa, vaikka Assange onkin välillä pettynyt median laiskuuteen ja välinpitämättömyyteen.

Assangen tarinan ohella Leigh ja Harding kuvaavat myös tietovuotaja Bradley Manningin elämää. Manning on hentorakenteinen poika, joka kärsii FAS-oireyhtymästä. Hänen molemmat vanhempansa ovat alkoholisteja. Manning on älykäs, sulkeutunut lapsi, joka jo nuorena tajuaa olevansa homoseksuaali. Kun hänen isänsä saa asian selville, hän ajaa poikansa pois kotoa. Manning liittyy armeijaan, koska kykenee siten varmistamaan mahdollisuutensa opiskella yliopistossa. Irakin komennuksellaan naiivi Manning kuitenkin pettyy USA:n armeijaan: hän ei löydäkään idealismia sodasta. Korjatakseen asian hän päättää vuotaa julki salaisia diplomaattien sähkeitä sekä tietoja Afganistanin ja Irakin sodista. Manning ottaa yhteyttä Julian Assangeen, ja he aloittavat yhteistyönsä. Vuodon jälkeen Bradley Manning jää nopeasti kiinni ja saa pitkän vankeustuomion.

Manningin tietovuodon myötä Julian Assangesta tulee maailmankuulu. Kuuluisuus saa hämmentäviä sävyjä, kun kaksi ruotsalaisnaista syyttää häntä raiskauksesta. Assangen ja naisten kertomukset vaihtelevat niin paljon, ettei totuus selviä ainakaan tästä kirjasta. Raiskaussyytösten jälkeen jo muutenkin ailahtelevainen Assange alkaa käyttäytyä entistä hankalammin. Toimittajat, jotka tekevät hänen kanssaan yhteistyötä, joko suuttuvat häneen lopullisesti tai yrittävät hillitä itsensä vuosisadan skuupin vuoksi. Kujanjuoksu raiskaussyytösten kanssa ajaa Assangen lopulta Ecuadorin suurlähetystöön. Sinne hän kirjan lopussa myös jää.

Assange on hyvin kirjoitettu ja sujuvasti etenevä tarina omalaatuisesta Assangesta ja herkästä Manningista. Tietovuotajien todellisuus on ollut karu, ja heistä on tehty varoittavia esimerkkejä: Bradley Manning on vankilassa, Julian Assange piilottelee pienessä, koruttomassa huoneessa suurlähetystön suojissa ja Edward Snowdenista on tullut Venäjän propaganda-ase ja FSB:n vanki. Viestinviejän osa on ollut julma.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *