Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Avokadohotelli jatkaa Satsumakompleksi-kirjan tarinaa, jossa Gary Thorn on saanut tuttavaltaan muistitikun, joka vahvistaa muutaman korruptoituneen poliisin sekaantuneen uhkailuun, lahjontaan ja kiristykseen. Oikeudenkäynti on tulossa, ja Gary on haastettu tapahtumien todistajaksi. Eräänä päivänä työskennellessään Lontoossa oikeusaputoimiston lakimiehenä, Gary saa asiakkaakseen herra Sequencen. Asiakassuhde muodostuu kuitenkin aivan erilaiseksi kuin Gary arveli.
Garyn tyttöystävä Emily asuu Brightonissa, jossa hän remontoi isältään perinnöksi saamaansa hotellia. Gary on miettinyt jo pitkään, olisiko hänen muutettava Emilyn luo. Garyn työ oikeusavustajana on tylsää, mutta helppoa, kuten hän ajattelee. Hän myös epäröi, kestäisikö heidän suhteensa, jos he asuisivat hotellin yläkerroksessa yhdessä Emilyn kanssa. Se on kuitenkin vain yksi syy, miksi hän jahkailee. Hänen naapurinsa Grace tarvitsee myös ystävää. Sellainen Gary kokee Gracelle olevansa.
Gary on nyt tiukan paikan edessä, kun oikeudenkäynti on alkamassa, eivätkä syytetyt halua päästää häntä todistajaksi. Voisiko hän jättääkö Gracen oman onnensa nojaan ja lähteä Emilyn luo, vai jäädäkö Lontooseen, jotta ei saattaisi myös Emilyä rikollisten kynsiin.
Kirjailija Bob Mortimerilla on omintakeinen huumorintaju. Englantilaiset tuntuvat tykkäävän hänen tyylistään. Satsumakompleksia myytiin pelkästään Englannissa yli puoli miljoonaa kappaletta, ja Avokadohotellista odotetaan ainakin samaa.
Mortimer on luonut tarinan henkilöistä, Emilystä, Gracesta ja Garystä mielenkiintoisia suunsoittajia. Heidän juttunsa voivat naurattaa, tai sitten eivät vain herätä sen kummempaa hilpeyttä.
”Pidätkö sinä ranskalaisesta jalkapallosta?” Andy kysyi.
”Juu, se on ihan okei. Se on aina aika nopeatempoista ja taitavaa”, vastasin.
”Tiesitkö, että ennen paperin keksimistä ranskalaisilla oli tapana pyyhkiä perseensä maissintähkillä?”
”Enpä taida uskoa tuota.”
”Totta se on. Tai no, eivät he ehkä käyttäneet varsinaisia maissintähkiä”, Andy tarkensi, ”vaan niitä suojalehtiä, joiden alla maissintähkä on.”
”En usko, että suojalehti on tarpeeksi imukykyinen.”
Tarina on kirjoitettu keskustelujen muotoon. Suoraa kerrontaa tapahtumista on hyvin vähän. Yleensä keskustelut käydään ystävien kesken, ja jokaisessa keskustelussa he soittavat suutaan toisilleen ja kiroilevat, vaikka ovatkin toisilleen tärkeitä. Tässä kirjassa keskitytään aiemmin tapahtuneiden rikosten oikeudenkäynnin odotteluun, ja siihen liittyvän todistajalausunnon estämiseen. Toisaalla seurataan Emilyn Avokadohotellin remontin edistymistä sekä Emilyn ja Garyn suhteen etenemistä.
Tämä Mortimerin toinen suomeksi käännetty kirja on mielestäni parempi kuin ensimmäinen. Liekö syynä Mortimerin kirjailijana edistyminen vai käännöksen osalta parempi onnistuminen. Kirja ei ole kuitenkaan jännittävä, joten on vaikea arvioida mihin kategoriaan se kuuluisi. Ehkä lähimpänä on leppoisa dekkari, jossa huumorilla on suurempi merkitys kuin rikoksilla. Tämän tarinan voisi myös helposti kuvitella englantilaiseksi, valmiiksi nauretuksi tv-sarjaksi.
Nähtäväksi jää tapahtuvatko seuraavat rikokset Avokadohotellissa, vai kuvaillaanko Garyn todistamista tulevissa oikeudenkäynneissä.
