Maija Sirkjärvi: Barbara ja muita hurrikaaneja

Barbara ja muita hurrikaaneja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Maija Sirkjärven esikoisnovellikokoelma on hämmästyttävä, omituinen ja kiehtova. Sen aihepiirit ovat lähtökohtaisesti melko arkisia ja tavanomaisia, mutta tarinat saavat nopeasti häiritseviä käänteitä.

Hurrikaanien lailla tarinoiden henkilöt ajautuvat jollakin tapaa häiritsemään joko omaa tai toisten elämää, eikä siinä oikein hyvin käy kenellekään.

Ensimmäinen novelli, Kolme kuulustelua, on vielä melko kepeä. Siinä kuulustellaan kolmea henkilöä heidän suhteestaan rikollisille teille päätyneeseen poliisiin Raimo Jotuniin. Mainio novelli, mutta ei vielä hirveästi ravistele omituisuusasteikkoa.

Seuraava novelli, Ullan ja Banskun tuho, täräyttääkin sitten kertarysäyksellä tauluun tyrmeämmät lukemat. Kolmekymppinen Kerttu käy toisinaan vanhassa kotilähiössään vanhempiensa naapurien lastenvahtina touhuamassa esiteini-ikäisten Ullan ja Banskun kanssa lapsellisia juttuja – onhan se erilaista kuin aikuiselämä kaupungissa.

Sitten Banskun reppu hukkuu ja sen palauttaa vähän omituinen naapuri, jota kolmikko aiemmin päivällä vakoili ja kyttäsi, eikä sen jälkeen Kertulla, Ullalla tai Banskulla ole enää yhtään kivaa.

Entä millaisen tulevaisuuden ennustaisitte pariskunnalle, joka luonnehtii toisiaan näin: ”Jan tunsi vaimonsa tavan heittäytyä vastoinkäymisten edessä veteläksi kuin se kissarotu. Ragdoll. Jan oli tullut seitsemän avioliittovuoden aikana tulokseen, että Nooran olemusta hallitsi passiivisuus ja päättämättömyys, jotka kattoivat vaimon elämän kaikki valintatilanteet myslimerkistä ammattiin.” ja ”Mies oli löytänyt käsiinsä remonttihansikkaat. Se on kummallista, Noora ajatteli. Jan keksi aina keinon pukeutua korostetusti teeman mukaan. Jos he menivät auttamaan tuttaviaan muutossa, Jan pukeutui lippalakkiin ja säämiskähansikkaisiin kuin muuttomies konsanaan.”

Sirkjärven henkilöt ovat mielenkiintoisia ja kiinnostavilla tavoilla kuvattuja. Kokoelma on tulvillaan omituisia ja uteliaisuutta ruokkivia luonnehdintoja ihmisistä.

Asetelmat voivat tosiaan olla arkisia, mutta käänteet ovat sen verran outoja, että kokoelmaa on helppo suositella myös kaikenlaisen kumman ja jännän ystäville. Kauhuunkin novellit ovat hieman kallellaan.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...