Trevor Noah: Born a Crime : Stories from a South African Childhood

Osta kirja itsellesi

Trevor Noah, nykyään koomikko ja talk show-juontaja, kasvoi köyhääkin köyhempänä Sowetossa, Etelä-Afrikassa. Trevor syntyi rotuerottelun aikana, jolloin valkoisen ja mustan väliset suhteet olivat lailla kiellettyjä. Trevorin äiti oli kuitenkin ikuinen kapinallinen ja pyysi saksalaista miesystäväänsä tekemään hänet raskaaksi. Näin syntyi Trevor, jonka ensimmäinen rikos oli olla olemassa. Trevor oli siis värillinen poika mustiin ja valkoisiin jakautuneessa maassa ja köyhä kuin kirkonrotta.

Elämä on kuitenkin elämää ja siitä pitää ottaa kaikki mahdollinen irti ja niin Trevor tekee. Trevorista kasvaa neuvokas poika, joka ei jää melkein koskaan sanattomaksi. Jos haluaa menestyä siellä, missä köyhyys on ainoa kukoistava asia, pitää osata säännöt ja sääntöjen poikkeukset.

Trevor Noah on ilmiömäinen ja rehellinen kertoja ja jotkut tarinat saattavat tuntua epämukavilta. Asiat koetaan ja nähdään eri maissa eri lailla, eikä Noah puolustele sitä, miksi mustat eivät pidä kissoista tai miksi Hitlerin nimellä ei ole mitään merkitystä. Tämän kirjan luettuaan on aavistuksen kulttuuririkkaampi.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.