Cane Vuorjoki: Canekdootteja

Osta kirja itsellesi

Nuorena jaksaa, mutta jaksaako vanhana samaa rataa: humalaisten jos muidenkin naputusta, soittokamojen roudaamista, autonrotteloita, ahtaita tiloja etu- ja takahuoneissa. Arvostuksen puutetta. Muttei suinkaan niin kamalana ja surkeana mikään kuin entisten aivan huipullakin keikkuneiden keikkailijoiden aikoihin.

Kyseessä tässä on vähemmän tunnettu, pienemmällä alueella, matalammalla profiililla ja levelillä esiintyvä bluesveikko, joensuulainen Kiteellä vuonna 1968 syntynyt Cane Vuorjoki, joka on kirjannut puolensataa mieleen painunutta kokemusta ja kertoo niistä ne katkerimmat-kitkerimmät tarinat mukaansa temmaten. Melkein haistaa ne ’palaneen käryt’, joita muusikot joutuvat haistelemaan ja nieleksimään illan edetessä kohti kamojen pakkaamista:

”Ilokseni huomaan jo kolmannen kappaleen kohdalla tuntoaistin palaavan sormiini. – – – Rokkitähdet jatkavat ikuiselta tuntuvaa vaellustaan halki loputtoman räntäavaruuden.” – Savonlinna, vappu tyhjä kohmeinen toriteltta 1996

Ruohonjuuritasolla soittaville soittajille eivät salamavalot juuri välähtele, paitsi silloin kun autosta on hävinnyt jarru ja kaasu hirttänyt päälle, jolloin ’peltipoliisin salamavalojen saattelemana saavumme paikalle’.

Ei huoli huolestua, on otettava iisisti. Silloinkin kun joku humalainen räksyttäjä ottaa illan tehtäväkseen haukkua soittajaa rumaksi, tai joku runkkari ilmestyy eteen temppujaan tekemään. Soita vaan, älä välitä, älä ole huomaavinasikaan. Siitä ne jossain vaiheessa häipyvät. Harvoin päälle tulevat, mitä nyt Kiteellä joskus joutoajalla hipaisevat hippiperkelettä turpiin niin että rillit lentelevät ja silmäkulmat aukeavat. Näin ollen:

”Olen saanut tuntea kasvoillani ihmiskäden kosketuksen niin, että silmissä kipunoi ja korvissa soi.” – Kitee 1990-luvun alkua

Näillä mennään, ja mikäs mennessä Canen asenteella. Cane on viisikymppinen Kiteellä syntynyt Hannu Vuorjoki, samassa Kiteenlahden pikkukylässä kasvanut muusikko kuin Nightwishin Tuomas Holopainen (s. 1976), jolla taas ei taida moisia huolia olla – enää. Toivotaan ettei Canenkaan tarvitsisi enää näin vähään tyytyä kuin kerran keikan ja basistin käymän (väliinmeno) paikallistason painiottelun jälkeen:

”Saatuaan tilanteen haltuun lähtee alasäveltaiteilija kuittaamaan orkesterin saatavat. Loputtomalta tuntuvan odottelun jälkeen hän palaa äärimmäisen pienen rahasumman kera painokelvottomia sanavalintoja käyttäen.” – Juva 2009

No kirjassa ovat vain mieleenpainuvimmat. Normaalimpaa on normaalius. Noita suolamausteita soittosoppaan silloin tällöin, harvemmin, tahtoo tupata tulemaan. Mausteista tässä kirjoitetaan, nehän ne kiinnostavat, varsinkin kun Cane ne omalla jessusmaisen ymmärtävällä kielellään kertoo – takapiruillen.

Tässä on kirjaa keikkamuusikon arjesta alan miehille ja naisille ja ennen kaikkea meille, jotka kademielin katselemme vapaiden taiteilijoiden villiä ja vapaata elämää. Tämän jälkeen heitämme syrjään kademielen ja katselemme keikkailijoiden elämää vapautunein canemielin!

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.