Owen Jones: Chavs : The Demonization of the Working Class

Chavs : The Demonization of the Working Class

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Owen Jonesin Chavs: The Demonization of the Working Class on vasemmistolaisen toimittajan tietokirja, joka pyrkii perustelemaan, miksi stereotypia alaluokan moraalittomuudesta ja laiskuudesta edistää taloudellista syrjäytymistä.

Owen Jones pyrkii kattavalla ja monipuolisella aineistolla osoittamaan, että Iso-Britanniassa on yhä olemassa taloudellisia luokkia. Kirjailijan mukaan koko idea luokkayhteiskunnan murtumisesta ja ”meritokratian” ja ”laajan keskiluokan” aikakaudesta on vallanpitäjien luoma illuusio.

Iso-Britannia on yhä jyrkkä luokkayhteiskunta, jossa ihmiset ovat nykyään melkein yhtä köyhiä kuin 1800-luvulla. Ainoa erotus 1800-luvun raastavaan kurjuuteen on se, että nykyinen työväki on menettänyt suurimman osan teollisista työpaikoista globalisaation takia ja näin menettänyt täysin yhteisöllisen pohjan, joka piti tätä kansanosaa kasassa ja järjestäytyneenä.

Tämä yhteisöllisyyden ja työpaikkojen menetys on luonut äärimmäisen masentuneen, syrjäytyneen ja vieraantuneen työväen, jolla ei ole muuta pakopaikkaa omasta kurjasta olemassaolosta kuin rikollisuus, huumeiden käyttö ja äärioikeistolaisiin liikkeisiin liittyminen. Tästä syrjäytymisestä syntyi stereotypia ”roskasakista” (brittislangiksi ”chavs”), jota brittiläisessä massamediassa toistetaan taukoamatta ja jota vallanpitäjät käyttävät hyväkseen oikeuttaakseen sosiaalipalveluiden leikkauksia.

Kuka muka haluaa auttaa laiskaa, huonosti käyttäytyvää ja humaltunutta roskaväkeä antamalla lisää ”kannustinloukkuja”?

Kirja käy läpi Iso-Britannian modernin historian pääministeri Margaret Thatcherin valtakaudesta nykyaikaan, josta Jones osoittaa, että neoliberalistinen politiikka ajoi Iso-Britannian teollisuuden pakoon kehittyviin maihin, mikä taas pudotti pohjan järjestäytyneeltä työväeltä, joka tähän päivään saakka ei ole onnistunut saamaan takaisin samaa vaikutusvaltaa, joka sillä oli 60-luvulla.

Vaikutusvallan menetys on sitten luonut pohjan modernille työrakenteelle, jossa yhteiskunnan pohjassa oleva työväki joutuu taistelemaan niukoista huonopalkkaisista pätkätöistä palvelualalla, luoden näin valtavan työttömien massan, josta moni masentuu ja sortuu erilaisiin paheellisiin aktiiviteetteihin.

Oikeuttaakseen tämän järjestelmän Iso-Britanniassa on saatu aikaan kulttuuri, jossa uskotaan, että köyhät ihmiset ovat köyhiä, koska heiltä puuttuu moraalinen selkäranka ja he ovat vain ”roskasakkia”. Stereotypian mukaan brittiläinen työläinen on huonosti käyttäytyvä, rasisti, tyhmä, väkivaltainen, juoppo ja seksuaalisesti holtiton. Tätä stereotypiaa edistetään television erilaisissa huumorisarjoissa, tosi-TV:ssä, tabloidilehdistössä ja jopa vihervasemmiston retoriikassa.

Mielenkiintoisinta tässä intohimoisesti kirjoitetussa kirjassa, joka oikein uhkuu punakasvoista, hikistä ja nyrkkiä heiluttavaa vasemmistolaisuutta, on sen ajankohtaisuus Suomessa ja yleisesti länsimaissa. Monet seikat, jotka nostetaan esiin tässä kirjassa, sopivat Suomeenkin, vaikka täällä ei ole yhtä brutaalia eriarvoistavaa politiikkaa harjoitettu.

Jones ei syytä tässä kirjassa vain brittiläistä oikeistoa, vaan maan valtavirtavasemmistopuolueen Labourin Tony Blairin ”uusi vasemmisto” -valtakauden linjauksia, joissa pyrittiin luomaan edellytykset keskiluokan kasvuun ja unohdettiin täysin teollisuusväen oikeuksien ajaminen.

Blairistit omaksuivat 90-luvulla filosofisen lähtökohdan, jossa sen sijaan, että työläisten oloja parannettaisiin, luotaisiinkin edellytykset, jotta ihmiset voisivat päästä ”pois” työväestöstä ja siirtyä keskiluokkaan ja siitä ylemmäs. Tämä prioriteettien siirtäminen sitten alkoi ajan mittaan murentaa brittiläisen työväen saavutettuja etuja ja luoda pirstaleiset palvelualamarkkinat, jotka ovat niin yleisiä länsimaissa nykyään.

Kirjailijan mukaan Neuvostoliiton romahdus pudotti täysin vasemmistolaisen politiikan uskottavuuden, jolloin syntyi uusi vasemmisto, joka ei enää ajanut kapitalismin kumoamista tai sen mittaavaa hillitsemistä, vaan omaksui kapitalismia edistävän politiikan ja korvasi koko luokkayhteiskuntaretoriikan identiteettipolitiikalla, jolloin brittiläinen valkoinen työväestö menetti täydellisesti oman edustuksensa valtavirtapolitiikasta.

Kun sekä oikeisto että vasemmisto olivat yksimielisiä siitä, että keskiluokkaa piti kasvattaa ja sitä alemman luokan oloja ei tarvinnut parantaa, vaan sen sijaan piti parantaa maahanmuuttajien, seksuaalivähemmistöjen ja naisten oikeuksia, niin alemman sosiaaliluokan väestö alkoi köyhtyä entisestään ja muuttua halvaksi pätkätyöteollisuuden työvoimavaraksi, joka kärsii lukuisista köyhyyteen liittyvistä ongelmista. Sen sijaan, että köyhtyneitä työläisiä alettaisiin sääliä, syntyikin mielikuva, että nämä olivat vain tyhmiä juntteja, jotka eivät vain sopeutuneet moderniin globaaliin kaupunkikulttuuriin.

Kun valkoisella työväellä ei ollut ketään, joka edustaisi heitä politiikassa, he alkoivat etsiä syyllistä omaan kurjuuteensa, mutta koska koko nykyinen kulttuuri on kehystetty niin, että ainoa uskottava taloudellinen järjestelmä on vapaa markkinatalous ja rikkaat ovat rikkaita koska he ovat moraalisempia ja ahkerimpia ihmisiä, niin syntipukiksi nousivat maahanmuuttajat ja EU.

Tämä kirja vastaa siihen, miksi niin moni äärioikeistolainen uskoo ”kulttuurimarxismi”-salaliittoteoriaan. Se kuulostaa edellä mainitun historian valossa uskottavalta, jos satut olemaan huonosti koulutettu ja epätoivoinen. Äärioikeisto on hyödyntänyt tätä uuden valtavirtavasemmiston tai ”tolkun” vasemmiston kapitalismimyönteisyyttä edistääkseen ideaa, että on olemassa kapitalistikommunistien salaliitto, jolla pyritään hävittämään valkoinen rotu muslimi-invaasiolla ja homorummuttamisella.

Kuulostaa järjettömältä salaliittoteorialta, mutta epätoivoiset ihmiset uskovat mihin tahansa, jos pelastusta on luvassa.

Tässä kohtaan Owen Jonesin kirja muuttuu ajankohtaiseksi täällä Suomessakin. Kirja selittääkin hyvin, mikä vaivaa nykyisiä länsimaita. Kun ei ole olemassa enää luokkakeskeistä vasemmistoa, niin köyhtynyt työväki joutuu äärioikeiston huijaamaksi, mikä taas edistää stereotypiaa rasistisesta junttityöläisestä, jota nykyvasemmistokaan ei halua auttaa.

Itsekin olen havainnut tähän antirasistisissa piireissä. Kun puhutaan äärioikeistolaisista, niin aina stereotypia on köyhästä työttömästä juoposta, joka nyrkkiä heristäen valittaa, että maahanmuuttajat varastavat työpaikkoja ja vaatii ratkaisuksi rajoja kiinni.

Kirjailijan mukaan tällainen kouluttamattoman työväen pilkkaaminen ainoastaan edistää äärioikeiston propagandaa, jossa kehystetään kansallismieliset ainoaksi työväkeä puolustavaksi tahoksi, jota vastaan on ”vihervasemmistolainen eliitti”.

Jones vaatiikin, että vasemmiston on palattava luokkakeskeiseen retoriikkaan, jossa toki vähemmistöjen ja naisten oikeuksia huomioidaan, mutta ne on kehystettävä luokka-analyysiin, jossa kaikki hyötyvät, koska loppujen lopuksi suurin osa vähemmistöstä itsekin kuuluu työväkeen.

Kuten varmaan huomasitte, tämä kirja ei ole puolueeton. Kirjailija selvästi kannattaa Labour-puoluetta ja vihaa oikeistoa. Tässä kirjassa pariinkin kertaan referoidaan Karl Marxia ja muutenkin korostetaan radikaalimpaa vasemmistolaista sosiaalipolitiikkaa.

Ironista kyllä, tämä kirja julkaistiin 2011, mutta tänä vuonna kun sitten äärimmäisempää vasemmistolaisuutta edustava poliitikko Jeremy Corbyn kilpaili työväenpuolueen johdosta, niin tämän kirjan kirjoittaja vastusti häntä, koska piti Corbynia keskiluokkaa vieraannuttavana radikaalina.

Mutta, kuten olen itsekin monesti sanonut, jos eliitti ei tyydytä työväen perustarpeita, niin radikaaleja ideoita tarjoavat alkavat nousta esiin ja niin on tapahtumassa Iso-Britanniassa.

Suurin ongelma puolueettomuuden puutteen lisäksi on kirjailijan rasismin määritelmä. Jonesin mukaan työväki ei ole todellisuudessa rasistinen, vaan he ovat harhautuneet maahanmuuttokriitikoiksi, koska heillä ei ole tarjolla muuta kehystystä selittämään oman kurjuutensa. Kirjailija vaikuttaa olevan niitä, joiden mielestä rasismi ei voi ilmennä tahattomasti, vaan se ilmenee hakaristi otsassa olevien skinheadien muodossa. Tiukemmille antirasisteille tämä kirja on hieman ärsyttävä sen suhteen.

Puutteista huolimatta Chavs on arvokas kirja, joka selittää nykypolitiikan tilan, jossa sekä vasemmisto että oikeisto tarjoavat ainoastaan nykyjärjestelmän jatkamista tai normipurkutalkoita ja äärioikeisto on ainoa, joka tarjoaa köyhimmille ihmisille jonkinlaista positiivista tulevaisuuden visiota, jossa heitä huomioidaan, vaikka kuinka valheellinen se todellisuudessa onkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *