Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rouva Ulrika Vuorisen yhteiskunnallinen asema on hyvässä nosteessa. Eletään suomettumisen aikaa 1890-luvun lopun Mikkelissä. Antti-puoliso on edennyt kunnankirjurista kaupungin kassanhoitajaksi. Pienellä perheellä on valkea talo keskustan laidalla, salissa fiikus ja kohta myös uusi sohvakalusto. Rouvasväenyhdistyksen ovet ovat aukenemassa Ulrikalle ihan millä hetkellä hyvänsä. Kunpa vain Antti olisi jotenkin reippaampi tai ylväämpi, vähemmän harmaa.
Antin kuolema suistaa Ulrikan elämän raiteiltaan. Yläluokkaisesta elämästä voi enää vain haaveilla. Nyt Ulrikan pitää itse löytää elanto itselleen ja lyseolaiselle Väinö-pojalleen. Ulrika ottaa vastaan viran vaivaistalon johtajattarena Hämeessä, äitinsä kotiseuduilla. Hän astuu uuteen tehtäväänsä tietoisena aiemmasta asemastaan ja hoidokkejaan ylenkatsoen:
Hänen huolenaan olivat ne, jotka hakivat hupinsa markkinahumusta ja karkeista puheista, makasivat tylsinä omassa saastassaan tai ynisivät jokapäiväisen leipäpalansa perään, koska eivät tienneet mistään korkeammasta. Herra oli antanut heidät juuri Ulrikalle, sillä Ulrikassa virtasi käskijöiden veri. Hänen tehtävänsä olisi opettaa näille alhaisille olennoille, miten kuului elää.
Vaivaistentalo on suomalaisissa romaaneissa harvoin käsitelty ja mielenkiintoinen miljöö. Valkenee kaukainen ranta -romaanissa kuvaus on tarkkaa, koska köyhäintalojen johtajattarista väitöskirjankin tehnyt Johanna Annola tuntee aiheensa läpikotaisin. Hän osaa annostella faktat niin luontevasti tarinankerronnan lomaan, ettei lukijalle tule sellainen olo, että hänelle luennoitaisiin tai että häntä yritettäisiin valistaa. Ajankohdan mukaiset naisten ja miesten työt ja roolit on taiten kuvattu. Kieli ja sanavalinnat ovat osuvia.
Henkilöiden kirjo kahdessa eri lokaatiossa on runsas, mutta Annola pitää joukkonsa hyvin hallinnassa. Hän marssittaa lukijan eteen niin kaupunkilaisylimystöä, ison talon isäntiä ja virkamiehiä kuin köyhälistöä ja huutolaisiakin sekä idästä että lännestä, hyvin erilaisilla persoonallisuuksilla varustettuna. Pidin siitä, että Annola kirjoittaa lian, rumuuden ja kurjuuden rohkeasti näkyviin.
Kerronnassa vuorottelevat Ulrikan näkökulma ja Väinön päiväkirjamerkinnät. Päähenkilö Ursula on onnistunut hahmo: hän on aiemman asemansa vuoksi kopea, kaiken kokemansa jälkeen haavoittuva, työssään ratkaisukeskeinen, mutta lopulta kuitenkin vain pieni ja pelokas itsekin. Väinön kirjoitukset ja vierailut äitinsä luona pitävät yhteyttä yllä Hämeestä Mikkeliin.
Kirjeissään entisille ystävilleen Ulrika yrittää pitää kulisseja yllä ja kaunistella tilannettaan. Arki on kuitenkin kovaa työtä ja kurinpitoa. Eivätkä Ulrikan työnantajat, paikallinen vaivaishoitohallitus ja sen nimittämä esimies, tee elämää yhtään helpommaksi. Edeltäneen johtajattaren jälkiäkin pitää paikkailla, vaikka Ulrika lopulta ymmärtää, miksi tämä on lähtenyt.
Teema ja lukuohje on ehkä kätketty kirjan nimeen: ”Valkenee kaukainen ranta” on ote Aleksis Kiven runosta Onnelliset. Tarinaa voi lukea niin, että onni tai onnellisuus eivät synny maallisesta omaisuudesta tai yhteiskunnallisesta statuksesta. Onnellinen voi olla myös se, joka ei omista mitään. Ulrika Vuoriselle onni tulee lopulta muiden auttamisesta, välittävään yhteisöön kuulumisesta, itsensä avaamisesta muille ja hyväksytyksi tulemisesta. Sitä se oikea onni ehkä on.
– Hoitolaisten mielestä asiat ovat talossa nyt paremmin kuin vuosiin. Ja se on kokonaan sinun ansiotasi.
Ulrika katsoi miestä.
– En tehnyt mitään heidän vuokseen, hän tunnusti. – Vaan itseni vuoksi.
– Mutta teit kumminkin.
Valkenee kaukainen ranta avaa Johanna Annolan Routataivaat-sarjan. Sen itsenäinen jatko-osa Langenneiden naisten talo julkaistiin keväällä 2026. Kirjan kaunis kansi on Laura Noposen käsialaa.
