Christiane V. Felscherinow ja Sonja Vukovic: Christiane F. : minun toinen elämäni

Kansi: Christiane V. Felscherinow ja Sonja Vukovic: Christiane F. : minun toinen elämäni

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Monille tuttu Huumeasema Zoo loppui siihen, että Christiane kertoi selvinneensä kuiville mentyään tai jouduttuaan isoäitinsä luo Saksan maaseudulle huumevieroitukseen. Useimpia lukijoita jäi varmaankin kiinnostamaan, miten hänen elämänsä sitten sujui, ja nyt vähän yli viisikymppinen Christiane on yhdessä toimittaja Sonja Vukovicin kanssa julkaissut muistelmateoksen myöhemmistä vaiheistaan.

Olisi ollut niin kovin miellyttävää ja rauhoittavaa uskoa, että Christianen vieroitus oli hänen elämänsä viimeinen, että hän sitten kävi koulua ja valmistui ja ryhtyi työhön ja perusti perheen ja eli onnellisena. Minun toinen elämäni kertoo kuitenkin melko toisenlaisen tarinan. Kuten arvata saattaa, Christianesta tuli kirjan ja sen pohjalta tehdyn elokuvan jälkeen julkkis, eräänlainen valtakunnannarkkari. Tekijänpalkkiot olivat huimia; Christiane on elänyt niiden varassa tähän päivään asti saatuaan neuvoja rahojensa sijoittamiseen. Ja koska hänestä tuli julkkis, hän on elänyt muiden julkkisten lähellä – kirjan alkupuolella luetellaan hengästyttävään tahtiin niitä tähtiä, joiden kanssa hän seurusteli. Oli Einstürzende Neubauten ja Abwärts ­-yhtyeiden muusikkoja, erinäisiä kirjailijoita ja tietysti itse David Bowie, johon tutustuminen oli Christianelle kuitenkin pettymys, Bowiella kun oli viiksetkin ja hän tuntui olevan enemmän laskelmoiva liikemies kuin vapaa taiteilija. Vähemmänkin tunnettuja miesystäviä löytyi, ja yhden kanssa Christiane sai sitten Phillip­-pojan vuonna 1996, mutta tämän huoltajuus vietiin häneltä pojan ollessa 11­-vuotias, mikä olikin hänen elämänsä suurin tragedia. Christiane kuvaa kyllä yhteiseloaan Phillipin kanssa kovin idealistisesti, mutta lukijana minulle jäi sellainen tunne, ettei ihan kaikkea kerrottu.

Mutta paljon kerrottiinkin. Christiane oli levoton sielu, kykenemätön asettumaan yhteen paikkaan, kykenemäton asettumaan yhteen ihmissuhteeseen, jos näitä nyt sitten voi pitää terveen aikuisen tunnusmerkkeinä. Välit toisiin ihmisiin olivat useimmiten melko mustavalkoisia, ja vanhempiensa kanssa hän ei ollut enää missään tekemisissä. Eikä hän huumeita jättänyt missään vaiheessa kokonaan: hän poltteli pilveä, sniffasi kokaiinia ja heroiinia ja viimeksi mainittua myös tykitti suoneen, kun elämä oikein murjoi. ”Ajatus muutoksesta pelottaa aivan hurjasti, ja siksi narkkari tykittää edelleen, jotta unohtaisi koko paskan. Jotkut oppivat pärjäämään jotenkuten, toiset kuolevat”, Christiane kirjoittaa. Varsinaisten huumeiden lisäksi myös lääkkeitä ja alkoholia kului.

Minun toinen elämäni ei etene kronologisesti kuten Huumeasema Zoo, vaan se sisältää välillä sekalaisestikin hyppeleviä pätkiä, joiden välissä on toimittaja Sonja Vukovicin kursiivilla painettuja osuuksia, joiden tarkoitus on ehkä selvittää Saksan huumepolitiikkaa ja Christianen asemaa sen kourissa, mutta jotka tuntuvat kokonaisuuden kannalta melko turhilta. Epilogissaan Vukovic toteaa: ”Huumeet ovat olleet aina osa hänen elämäänsä ja ovat sitä edelleenkin.” Christianen tarinalle olisi tietysti toivonut onnellista loppua – hänen elinaikansa saattaa vaikean hepatiitin takia olla melko lyhyt – mutta ehkäpä hänen elämänsä käsikirjoitus tuli kirjoitetuksi jo noina varhaisina vuosina Zoon metroasemalla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *