Norman Ohler: Hitlerin tabut : Kolmannen valtakunnan huumeinen todellisuus

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Vuonna 1937 berliiniläiseltä patenttivirastolta haettiin patenttia saksalaiselle lääkevalmisteelle. Sen nimi oli Pervitin. Sen myynti alkoi seuraavana vuonna, ja se sai heti valtavan suosion. Se piristi, voimisti ja tuotti euforisen olon. Sitä käyttivät kaikki: sotilaat, virkamiehet, työntekijät ja äidit. Pervitin auttoi vaivaan kuin vaivaan, eikä sillä tuntunut olevain lainkaan haittavaikutuksia. Ihmelääke oli metamfetamiinia.

Saksan armeija marssi Pervitinin voimalla voitosta voittoon, eikä mikään pysäyttänyt sitä. Sotilaista tuli lääkkeen avulla supermiehiä, joiden ei tarvinnut nukkua, syödä tai levätä. Maailman kohtalona näytti olevan saksalainen kuri ja saapas. Sitten jotain hämmentävää tapahtui Dunkerquessa. Edessä oli Saksan varma voitto, ja englantilaisten, belgialaisten ja ranskalaisten joukot odottivat enää vain murskaustaan. Saksa voittaisi taistelun myötä sodan, mutta komentajien aneluista huolimatta natsi-Saksan johto ei suostunut antamaan hyökkäyskäskyä. Adolf Hitler ja Hermann Göring olivat alkaneet käsittämättömästi viivytellä armoniskua. Miksi? Siksi, että sekä Hitler että Göring olivat lääkehumalassa. He pelkäsivät huumeiden sumentamissa mielissään, että saksalaisten maavoimien komentajat saisivat kaiken kunnian voitosta, ja antoivat siksi taisteluvoiton livetä käsistään.

Miten ihmeessä Adolf Hitleristä, kuulusta kasvissyöjästä, oli tullut narkomaani? Tästä tapahtumasarjasta voidaan kiittää tohtori Theodor Morellia. Morell oli tunnettu lääkäri, joka osasi antaa potilailleen ruiskeet kivuttomasti ja lieventää ihmeellisesti heidän oloaan. Hänen taidoistaan vaikuttui jo ennen sotaa vuonna 1936 myös muuan Adolf Hitler, jolla oli sitkeitä vatsavaivoja ja ihottumaa. Tohtori Morell kuunteli ja hoivasi. Hän pisti Hitleriin glukoosia ja vitamiineja, ja potilas A oli tyytyväinen. Adolf Hitler oli löytänyt itselleen uskollisen henkilääkärin.

Sodan edetessä potilas A:lle ei enää riittänyt pelkkä glukoosi. Sota oli stressaavaa. Hitler eristäytyi ja alkoi vaatia lääkäriltään tehokkaampia rohtoja. Tohtori Morell kokeili oksikodonia, ja potilas A tuli heti ensimmäisestä kokeilukerrasta riippuvaiseksi. Hitlerin esimerkki houkutti nopeasti koko kolmannen valtakunnan ja sen liittolaisten johtohahmot Morellin potilaiksi, ja pian kelpo tohtori oli jokaisen pomon lempidiileri. Tärkein potilas oli kuitenkin potilas A. Oksikodonia seurasi kokaiini, ja potilas A innostui siitäkin. Päivittäiset annokset nousivat koko ajan, eikä lopulta Hitlerkään eronnut millään tavalla muista narkomaaneista: stressi, huumeet ja Morellin kehittämät epämääräiset lääkkeet olivat nopeasti tuhoamassa hänen kehonsa ja mielensä. Yllättäen aiemmin ylivoimainen natsi-Saksa oli marssimassa kohti tuhoaan.

Liittoutuneiden edetessä kohti Saksaa lääketehtaat eivät enää kyenneet toimittamaan potilas A:n tarvitsemia suuria lääkemääriä. Hän sai hirvittäviä vieroitusoireita, ja mikä pahempaa, hänen mielensä alkoi kirkastua ja hän tajusi vihdoin, mitä hänen komentamalleen Saksalle oli tapahtumassa. Totuus oli sietämätön. Potilas A keksi vain yhden ulospääsyn: hän surmasi itsensä, ja 100 000 saksalaista noudatti hänen esimerkkiään. Elämän valinneet saksalaissiviilit – erityisesti naiset – kärsivät neuvostoliittolaisten, ranskalaisten ja amerikkalaisten miehitysjoukkojen käsissä.

Tohtori Morellin kohtalo oli tragikoominen. Sodan jälkeen amerikkalaiset kuulustelivat häntä kaksi vuotta, kunnes hänet vapautettiin hyödyttömänä. Hän kyhjötti kaduilla säälittävänä hahmona, kunnes eräänä päivänä puoliksi juutalainen sairaanhoitaja toimitti hänet sairaalaan. Siellä tohtori Morell, Hitlerin henkilääkäri, kuoli vuoden kuluttua.

Hitlerin tabut on erinomainen tietokirja. Ohler on kirjoittanut Hitlerin narkomanian oireista kuumeisen yksityiskohtaisesti ja tarkasti, ja potilas A:n kehon muutokset ja mielen sumentuminen aiheuttavat lukijassa silkkaa puistatusta. Kirja herättääkin aiheellisen ja jopa pelottavan kysymyksen siitä, millaisessa maailmassa me nyt eläisimme, jos toista maailmansotaa olisi johtanut selväjärkinen Führer. On kenties koko maailman etu, että yksi mies ei sanonut huumeille ”ei”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *