Mika Waltari: Valtakunnan salaisuus

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Valtakunnan salaisuus (1959) on Mika Waltarin tulkinta evankeliumeista, kirjemuotoon puettu kertomus kristinuskon synnystä. Kertoja, nuorehko roomalainen ylimys Markus Mezentius Manilianus, on aistinautintoihin kyllästyessään paneutunut eri uskontojen pyhiin kirjoituksiin. Ilmestyksenomainen päähänpisto panee hänet matkustamaan Jerusalemiin, jonne hän saapuu juuri ajoissa todistamaan ristiinnaulitun Jeesuksen kuolemaa.

Ennustusten mainitseman ”juutalaisten kuninkaan” kohtalo alkaa askarruttaa Markusta, etenkin kun hän saa omin silmin nähdä siihen kytkeytyvät oudot ilmiöt: taivaan pimenemisen, maan järähdykset, tyhjentyneen haudan käärinliinoineen. Hän mielisi kuulla lisää Jeesuksen julistamasta valtakunnasta, mutta pelokkaat opetuslapset ovat vetäytyneet maan alle ja karsastavat eritoten roomalaisen miehitysvallan edustajaa.

Kirja on avoimen uskonnollinen, mutta opinkappaleiden tuputtamisen sijasta se keskittyy kuvaamaan ihmisten hämmennystä, kun vanhat säännöt ja odotukset murenevat. Roomalainen kertojahahmo avaa eloisia ja humoristisiakin näkökulmia monikulttuuriseen juutalaismaahan ja raamatullisiin tapahtumiin. Jeesuksesta muodostuva kuva on perinteisen seesteinen, mutta muuten henkilöissä on rosojakin. Miesvaltaisen kulttuurin varjosta naiset, etenkin Magdalan Maria sekä Pontius Pilatuksen vaimo, nousevat apostoleita keskeisemmiksi.

Arvomaailmojen törmäys Valtakunnan salaisuudessa on kuin toisintoa Sinuhesta (jossa kristilliset aatteet tosin oli puettu farao Ekhnatonin opiksi). Sinuhen tapaan myös Markus Mezentius on saamaton pohdiskelija, joka ehkä tiedostamattaankin vieroksuu elämän raadollisuutta mutta ei oikein osaa tehdä mitään asioiden muuttamiseksi. Uskonkysymyksiä hän tarkastelee viehättyneenä mutta samalla epäillen: hän tahtoo uskoa olevansa todistamassa uuden maailmanjärjestyksen syntyä, vaikka se ei käy järkeen.

Itsenäisessä jatko-osassa Ihmiskunnan viholliset raamatullisten viittausten osuus pienenee päähuomion kiinnittyessä keisarillisen Rooman kuohuntaan.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...