Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Luulin lukeneeni jo kaikki tarinat, joita toisesta maailmansodasta on kirjoitettu. Odotin kliseistä kertomusta sotilaasta ja hoitajattaresta tai kirjeenvaihdosta kotirintamalta etulinjaan. Tämä kirja oli kuitenkin jotain aivan muuta ja kokonaan uusi näkökulma aiheeseen.

Kaikki se valo jota emme näe on valtavan kiehtova kirja. Se on samaan aikaan runollisen kaunis ja inhorealistinen, välillä jopa rujo. Kirja kertoo kahden nuoren, Marie-Lauren ja Wernerin, tarinaa toisen maailmansodan lopussa. Kirjan alussa molemmat ovat Ranskan rannikolla, toinen on herkkä ranskalaistyttö, toinen natsi-Saksan ideologian kasvattama poika. Heti alussa esitellään myös kolmas päähenkilö, timantti, jonka arvoitus kulkee mukana koko kirjan matkan.

Kirjassa kuljetaan ajassa vuosien 1934 ja 1944 välillä. Tarina etenee loogisesti, muttei lainkaan ennalta-arvattavasti kertoen välillä päähenkilöiden lapsuusajoista ja palaten välillä ”nykyhetkeen” eli vuoteen 1944. Päähenkilöt ovat hyvin erilaisia, kasvaneet erilaisissa oloissa ja alkuun vaikutti, ettei heillä ole mitään yhteistä. Pikkuhiljaa kirjailija antoi kuitenkin vihjeitä ja tarinat alkoivat kietoutua yhteen. Samalla paljastui myös päähenkilöille yhteisiä arvoja.

Kirjassa on monta tasoa. Päähenkilöiden kasvutarinat, ihmisten usko myytteihin ja yliluonnolliseen, yhteiskunnalliset viestit ja vahva sodanvastaisuus, muutamia mainitakseni. Yksi keskeinen aihe on radio, sen kuljettamat viestit ja radioaallot. Minulle, joka en ymmärrä tekniikasta mitään, tämä tarjosi uuden ajatusmaailman. Radioaallot ovat todellisia ja kuitenkin täysin näkymättömiä. Mikä kaikki muu maailmassa on todellista, merkityksellistä, pelastaa ehkä jonkun hengen, mutta on silti täysin piilossa, näkymätöntä. Kuinka sokeasti nykyään luotamme näkymättömään teknologiaan, josta emme ymmärrä mitään, ja samalla nauramme vanhoille uskomuksille, jopa uskonnoille?

Anthony Doerrin tapa kirjoittaa on lumoava. Hän maalailee tapahtumapaikkojen maisemat mukulakivi kerrallaan ja saa lukijan eläytymään paikkoihin ja aikakauteen. Heti ensimmäiseltä sivulta tarina imaisi minut mukaansa, ja vedet silmissä luin viimeisiä sivuja, toisaalta tarinan haikeuden takia, toisaalta surullisena siitä, että tämä lukukokemus oli lopussa. Moneen viikkoon en osannut aloittaa uutta kirjaa, Marie-Lauren ja Wernerin kohtalot olivat vielä niin vahvasti läsnä.

Kirja ei päästä lukijaansa helpolla, se haastaa miettimään omia arvojaan, sitä, mikä on tärkeää, ja toisaalta esittää jopa filosofisia kysymyksiä siitä, mitä kaikkea tämä maailma ja universumi pitää sisällään. Suosittelen lämpimästi tarttumaan tähän kirjaan sellaisella hetkellä, jolloin sinulla on aikaa uppoutua.

 

 

2 kommenttia

  1. Nuo sanat ”välillä jopa inhorealistinen” pitävät kyllä täysin paikkansa. Muistan lukiessani tuota kirjaa sanoneeni myöskin, että en vielä ole löytänyt yhtymäkohtaa näille kahdelle päähenkilölle, mutta sieltä se tosiaan aikanaan pikku hiljaa löytyi. Aikaa tähän tosiaan kannattaa varata. Kun viedään kahta tarinaa kahtena ajankohtana, niin kyllä siinä joutui ”lujille”. Mutta hieno kirja. Kannattaa lukea, vaikka loppu saikin mielen murheelliseksi, kun eläytyi niin kirjan vietäväksi.

  2. En ole vielä päässyt paljon alkua pidemmälle, mutta jo nyt täytyy hehkuttaa, ihana kirja!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *