Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Saint-Jeanin pikkukylän hautausurakoitsija Edmond Ganglionilla on ongelma: ihmiset eivät enää juurikaan kuole. Aiemmin kukoistanut bisnes on joutunut ongelmiin, kun kylä on aikain saatossa kuihtunut lähes olemattomiin. Muutenkaan kylässä ei ole hurraamista. Ganglionin firman lisäksi jäljellä on vain yksi toinen yritys: Jules’n kahvio, josta saa ainoastaan itsetehtyä luumuviinaa.
Ganglionilla on varaa pitää vain kahta palkollista. Niinpä kun he odottamatta saavat keikan, lähtevät nuori Molo ja vanha Georges saattamaan ruumista melko kaukana sijaitsevalle hautausmaalle. Kukaan ei oikein tunnu vain tietävän, missä hautausmaa tarkalleen sijaitsee, eikä ruumisautosta löytyvästä tiekartastakaan ole apua, koska se loppuu jo hyvän matkaa ennen määränpäätä. Reissusta tulee pidempi ja mutkikkaampi kuin Molo ja Georges osasivat odottaa.
Joël Egloffin esikoisteos Edmond Ganglion ja poika on mustan huumorin sävyttämä romaani kuolemasta ja elämän sattumanvaraisuudesta. Melko absurdi juoni johtaa yllättävästä tilanteesta toiseen, mutta pysyy kuitenkin kasassa. Seassa on muutamia oikeinkin hauskoja hetkiä.
Ei kuolema ole tarttuvaa, tiedätkö, se on perinnöllistä. Se on aivan eri juttu: siltä ei voi välttyä.
Samantyyppistä maailmanrakennusta tässä kirjassa on kuin aiemmin lukemassani Egloffin Taju kankaalla -teoksessa, ehkä hieman lempeämmässä muodossa. Joka tapauksessa Joël Egloff on luonut kiinnostavan miljöön, jossa tapahtuu sopivan omituisia juttuja. Ei Edmond Ganglion ja poika mikään maailmankirjallisuuden mestariteos ole, mutta ihan kelpo lukuromaani kuitenkin. Suosittelen.
Paula:
Ranskalainen kirjallisuus ilahduttaa usein minimalistisuudellaan. Pienissä kirjoissa ja novelleissa voi olla niin monta katkeransuloista tai kammottavan hauskaa hetkeä.
Edmond Ganglion ja poika on pieni kirja pienestä kylästä, jossa on enää mainio kahvila, jos tykkää luumuviinasta, sekä hautaustoimisto. Oi niitä aikoja, kun ihmisiä kuoli enemmän kuin omaan tarpeeseen, mutta nyt Ganglion kituuttelee velkakierteessä. Poikaakaan ei koskaan tullut. Onneksi joskus onni potkaisee, kun joku muu potkaisee tyhjää – tai sitten ei.
Kirja saa aiheesta huolimatta hymyilemään ja myhäilemään; muutaman kerran mietti lukiko nyt aivan oikein.
