Günther Jakobs ja Sophie Schoenwald: Eläintarhan hampaidenpesupäivä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eräänä päivänä eläintarhan johtaja tekee epämiellyttävän huomion; tarhassa haisee ummehtuneelta. Niin ikään vierailijat loistavat poissaolollaan, eivätkä eläimetkään uskaltaudu ulos piilopaikoistaan. Mitä kummaa eläintarhassa oikein tapahtuu? On kuitenkin yksi, joka pitää itsensä kiireisenä, Sepeteus Piparminttu Siili. Sillä on myös johtajalle hieman kerrottavaa: muut eivät Lennart Laiskiaisen neuvoa noudattaen enää harjaa hampaitaan.

Koska tilanteen on tietysti muututtava, johtaja saa idean. Pienestä alkuepävarmuudesta huolimatta Sepeteus huomaa pian toimivansa elävänä hammasharjana ja heiluvansa niin leijonan, krokotiilin kuin majavankin hammasrivistön edessä, Vilhelmi valkohaista puhumattakaan. Ei mikään kaikista turvallisin työ, mutta siistiä tulee, vallan siistiä.

Eläintarhan hampaidenpesupäivä on ihan hauska tarina. Vähän isompia lapsia siilin käyttäminen hammasharjana varmasti hauskuuttaa kovasti, mutta kaksivuotiaalta tämä tuntui vielä menevän hiukan yli hilseen. Eläimistä hampaineen hänkin toki jo innostui.

Suositan. Ehkäpä tästä saa myös pontta, mikäli hampaidenpesu sattuu takkuamaan.

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.
(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...