Pepi Reinikainen: Elämässä eteenpäin : irti uhriutumisesta

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Pepi Reinikainen on toiminut kauno­- ja tietokirjailijana ja myös psykoterapeuttina; hänen romaaninsa Hullu, ihana lintu – metsäkyyhky oli peräti Finlandia­-ehdokkaana. Sittemmin Reinikainen on kehittänyt Elämänkaarikirjoitus-­menetelmän, johon käsillä oleva kirja perustuu.

Aluksi kirjassa kerrotaan uhriutumisen käsitteestä. Oman lukukokemukseni mukaan uhriutuja on ihminen, joka jää kiinni varsinkin elämänsä alussa ja kasvuperheessään mutta myös myöhemmin kohtaamiinsa traumoihin. Hän ei ota vastuuta omista valinnoistaan ja omasta mielialastaan, vaan sysää syyn muiden harteille; hän on negatiivinen ja hankalasti kohdattava; hän saattaa olla patologinen narsisti tai jopa psykopaatti. Vastaukseksi tähän Reinikainen esittää omien juurien ja lähtökohtien luovaa tuntemusta. Syyt huonoihin kokemuksiin ja lapsena kohdattuihin onnettomiin tapahtumiin saattavat olla monenkin sukupolven takaa lähteneitä. Näitä syitä tulisi ymmärtää, mutta ei jäädä niihin kiinni.

Lähtökohdiltaan Reinikaisen kirja poikkeaa voimakkaasti toisesta Kirjapajan aiemmin tänä vuonna lukemastani elämäntaito­oppaasta, Katriina Järvisen kirjasta Kaikella kunnioituksella. Järvinen lähti reippaasti siitä olettamuksesta että vanhemmat eivät ole rauhoitettuja, vaan heitä saa syyttää, eikä heille tarvitse antaa anteeksi, jos he eivät vilpittömästi kadu tekojaan. Reinikainenkaan ei pidä vanhempia erehtymättöminä, mutta hän etsii enemmänkin syitä kuin syyllisiä ja uskoo ymmärryksen ja anteeksiannon voimaan. Kumpi sitten on oikea suhtautumistapa? Lienee suuresti kysymys lukijasta ja hänen kokemuksistaan. Molemmat kirjat, varsinkin Järvisen, ovat mielestäni jonkin verran kärjistettyjä, mutta Reinikainen on huomattavasti lempeämpi ja enemmän positiiviseen ajatteluun taipuvainen.

Reinikaisen kirja perustuu enimmäkseen siihen tietoon, minkä hän on saanut Elämänkaarikirjoitus-ryhmiensä ohjaamisen perusteella. Hän kirjoittaa alkusanoissa, ettei kysymys ole tarkan tieteellisen tutkimuksen kriteerejä täyttävästä teoksesta, eikä näin tietenkään tarvitse ollakaan, mutta minua vähän haittasi kirjassa käytettyjen sitaattien alkuperän epävarmuus: Reinikainen kertoo luvanneensa kurssilaisilleen, ettei hän lainaa mitään heidän kirjoituksistaan, vaan käyttää ”muistiin painuneita lausahduksia”, mutta aikamoinen muisti täytyy olla, jos tällaisen määrän lausahduksia hallitsee ulkoa.

Joka tapauksessa kirja tarjosi mielenkiintoista ajateltavaa; en ehkä vaikuttunut kovin syvästi sen perussanomasta, mutta Reinikaisen mallin mukaisia uhriutujan ominaisuuksia on kyllä melko helppo löytää sekä ympäristöstään että valitettavasti myös omasta itsestään.

Niille, jotka eivät vierasta positiivisen ajattelun sanomaa, tämä kirja on varmasti hyvin mielenkiintoista ja antoisaa luettavaa.

2 kommenttia

  1. Otsikossa on väärä sana uhrautuminen kun kysymyksessä on uhrIUtuminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *