Marko Kilpi: Elävien kirjoihin

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Perheväkivalta sekä yhä järjestäytyneempi ja monimutkaisempi huumerikollisuus ovat tämän poliisiromaanin keskeisiä aiheita. Lisäksi kirjoittaja kuvaa rikollisuuden harmaata aluetta, sitä mikä on laillista ja mikä rikollista.

Päähenkilöinä ovat vankilasta juuri vapautunut Pike ja hänen — ainakin entiset — kaverinsa Lalli, Limppu ja Tärpätti. Heidän huumesotkujaan selvittävät vanhempi konstaapeli Olli Repo, joka joutuu omapäisen ja hiukan arveluttaviakin keinoja käyttävän, kokeneen Elias Kasken kaveriksi.

Kirjoittaja kertoo inhimillisesti siitä, kuinka vankilasta pienen poikansa kanssa vapautunut Pike yrittää oikeasti ja tosissaan sopeutua siviilielämään lusittuaan aikansa naisvankilassa. Perusasiat, kuten kaupassakäynti ja laskujen maksaminen, ovat hänelle vaikeita. Samoin normaali liikkuminen ihmisten ilmoilla,  saati sitten seurustelu hiekkalaatikolla muiden äitien kanssa. Pike ihmettelee myös kuinka tavallisessa naapurustossa uskoon tullut mies hakkaa vaimoaan eikä kukaan ole huomaavinaan. Lalli ei kuitenkaan jätä Pikeä rauhaan, hän on lapsen isä ja ilmestyy odottamatta mukaan kuvioihin. Lisäksi poliisikin hengittää niskaan, vaikka mitään ei olisikaan selvittämättä. Mutta sotkua syntyy…  Vihaa ja pelkoa on ilmassa useammallakin taholla ja jäljet voivat olla rumia.

Kuitenkin huumeiden käyttöön liittyvät, narkomaaneille arkiset asiat, on kuvattu ilmeisen tahallisesti lievästi ylireagoiden ja korostaen. Varoittaen, varmaankin. Tämä kuitenkin aiheuttaa aiheesta ehkä jotakin tietäville hieman omituisia hihityskohtauksia, samoin poliisien ja tavallisten ihmisten reaktiot. Valitettavasti — en tarkoita, etteikö tämä olisi hyvä, mutta todenmukaisuus osittain ei aina aivan pidä paikkaansa. Huumeiden myynti ja käyttö kun eivät ole mitenkään kohottavia kokemuksia tai ihailtavia saavutuksia!

Itsekin poliisina toimiva Marko Kilpi kuvaa kuitenkin ammattimaisen oloisesti rikollisten arkea ja poliisin työtä. Kun poliisi elvyttää huumeisiin menehtyvää naista, hän yrittää olla huomaamatta tämän oksennuksen makua suussaan. Arkirealismia riittää muutenkin kirjassa kaikkien osallisten kohdalla.

Poliisiromaaniksi tämä on aivan parhaasta päästä ja Kilpi ansaitsee paikkansa kotimaisessa rikoskirjallisuudessa tällä kolmannella romaanillaan. Aikaisemmissa hän on käsitellyt nuorten pahoinvointia sekä perheväkivaltaa, joten tämä kirja sopii hyvin jatkoksi. Suosittelen poliisiromaanien ja kohtuullisen realismin ystäville — tässä ei seikkailla tai tehdä sankaritöitä, vakoilla tai politikoida. Kirjassa poliisi tekee sen, mikä on poliisin tehtävä. Rikolliset puolestaan elävät, kuten heidän ammatinvalintaansa kuuluu…

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Totta. Marko Kilpi osoittaa tällä kolmannella poliisidekkarillaan nousseensa varteenotettavaksi tekijäksi esim Jarkko Sipilän rinnalle.
    Ehkä suurimpana valttinaan hänellä on tuo oma poliisitausta, josta uskon hänen ammentavan nimen omaan sitä analysointitaitoa, mitä hän pystyy kirjoissaan toteuttamaan niin rikoksentekijöiden kuin poliisin kohdalla.
    Tänään lopettelin tämän kirjan ja lähden hakemaan kirjastosta varauksessa ollutta neljättä kirjaa Kuolematon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *