Norjalainen sanomalehtisarjakuvakenttä ei ole Suomessa kovinkaan tunnettu, ja itsellenikin lähinnä kestosuosikki Nemi on tuttu. Kustantaja Kumioravan päätös suomentaa Jens K. Styven suosittu strippisarjakuva Houkka onkin yllättävä ja tervetullut. Ihan ensikosketus Suomen maaperälle tämä ei silti ole, sillä Sarjakuvaseuran arvio tietää kertoa, että Aamulehdessä sarjakuvaa jo julkaistaan nimellä Toppo.

Houkka taitaa kuitenkin olla sarjakuvalle luontevampi käännös, sillä sarjakuvan alkuperäisnimi Dunce ja hahmon ulkonäkö jo kertoo mistä on kyse: päähenkilön tunnusmerkki on hänen pitämänsä aasinhattu. Tolvanahattu on tuttu elementti myös Styven aikaisemmista sarjakuvista ja vakiovaruste hänen alter ego -hahmoilleen. Houkka nähtävästi ammentaakin aika paljon Styven ja hänen poikansa arjesta Tromsøssa, vaikka surrealistisiin kierteisiin ajautuvaa sarjakuvaa ei toki sellaisenaan voi pitää omaelämäkerrallisena.
Kuten monet tämäntyyppiset strippisarjakuvat, Houkka tasapainoilee arkielämän, filosofisten pohdintojen ja mielikuvitusloikkien välillä. Styven kokemukset isänä, jolla on pallo toisinaan hukassa, huvittavat. Modernia elämää vaivaavat tietysti myös kaikennäköiset ongelmat kännykkäriippuvuudesta sosiaaliseen mediaan. Onneksi poikansa Gustav vaikuttaa aika lailla isäänsä kypsemmältä tapaukselta, vaikka onkin aasinhatun tältä perinyt.

Kokonaisuus vakuuttaa, vaikka minulla kestikin vähän aikaa ennen kuin sain kiinni hahmojen dynamiikasta ja sarjakuvan maailmasta. Erityisesti isän sympaattinen ystävä yllätti positiivisesti, hän on nimittäin temuttamiseen addiktoitunut kala. Toisaalta Gustavin punapäinen koulukaveri yllättää vaikuttamalla ihan normaalilta, mitä hänellä nyt on lemmikkinä puhuva sauvasirkka. Kuvituksesta näkee, että Styven on jo kokenut tekijä, hahmot on sopivan yksinkertaisia mutta kuitenkin ilmeikkäitä ja viivankäyttö on varmaa.
Strippisarjakuvissa on tyypillistä, että ne löytävät oman äänensä ja rytminsä vasta jonkin ajan kuluttua, joten olen utelias näkemään miten Houkan maailma ja hahmogalleria loppujen lopuksi kehittyy. Toivotaan siis, että Ensimmäinen vastustaja ei jää Houkan viimeiseksi suomenkieliseksi julkaisuksi!






