Alexander McCall Smith: Häähuumaa lauantaina

Häähuumaa lauantaina

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Naisten etsivätoimisto nro 1:stä kertovat kirjat ovat ehtineet jo kahdenteentoista osaan. Tällä kertaa mma Ramotswe, etsivätoimiston perustaja ja nainen, jolla on ”perinteinen ruumiinrakenne”, saa tutkittavakseen jutun, jossa pelokas herra Moeti tulee kertomaan karjalleen tehdystä julmasta tihuteosta: lehmiltä on yön aikana katkaistu jalat. Kaikki ei olekaan niin yksinkertaista kuin miltä näyttää, ei edes herra Moetin pelko. Mma Ramotswe joutuu tapansa mukaan turvautumaan useisiin keskusteluihin ja omaan ihmistuntemukseensa ennen kuin juttu selviää – vai selviääkö sittenkään?

Samaan aikaan toimiston apulaisetsivä, kenkiä rakastava mma Makutsi, on menossa naimisiin. Häistä muodostuu väkisinkin isot, koska mma Makutsin on vaikea päättää, ketä oikein kutsuttaisiin. Ja koska hänestä on kysymys, hääkengät näyttelevät myös omaa tärkeää osaansa tarinassa.

Naisten etsivätoimistosta kertovat kirjat ovat mielestäni viihdettä parhaimmillaan, eivät aivotonta massaa, vaan lempeän humoristisia kertomuksia ihmisluonnosta ja samalla Botswanan maasta, joka näyttäytyy näissä kirjoissa köyhänä mutta harmonisena ympäristönä. Päähenkilöiden hahmot on piirretty uskottavasti mutta hyväntahtoisesti.

Mma Ramotswen tutkimuksista on luotu myös tv-sarja, jota on nähty Suomessakin. Mahtaisikohan meillä menestyä McCall Smithin Edinburghiin sijoittuva The Sunday Philosophy Club -sarja?

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Tuijan haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 317 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...