Harri Kumpulainen: Pelin henki

Pelin henki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Novellikokoelma, jossa tapahtuu — jotakin outoa ja absurdia nimittäin. Varsinkin kokoelman lyhyet mininovellit ovat minun mieleeni. Ne ovatkin tarinoista oudoimpia, mitä vain voi tapahtua lopussa. Eikä ainakaan sitä, mitä odotit!

Tätä kirjaa en sovittelisi mihinkään lokeroon, sellaista lokeroa ei vain ole. Tälle on olemassa aivan oma lokeronsa jossakin scifin ja kauhun sekä pelon ja ahdistuksenpoikasen välissä, pieni kolo, jonne sen sijoitan.

Omia suosikkejani ovat ehdottomasti alun mininovelli Vaaksa, jossa ”olipa kerran” muuttuu todeksi, mutta toki oudolla tavalla. Novellissa Kaulaan ollaan menossa juhliin presidentin luo ja insinöörieversti odottelee vaimoaan jo kolmatta tuntia — tämän vain sovitellessa joitakin killukkeita kaulaan…. Myös novellissa Suukko tapahtuu jotakin absurdia, lukija tosin tajuaa tämän vasta aivan viime riveillä.

Mukava yllätys puolestaan kirjailijalle on näön heikkeneminen putkinäöksi tarinassa Putki, joka johtaa lopulta ammatinvaihtoon ja elämän merkittävään parantumiseen usein tavoin. Porakone on myös ehdottomasti kokoelman helmiä; kirjastonhoitaja alkaa parantaa omalla tavallaan kirjaston valikoimia poistaen ensin huonokuntoisia kirjoja, sitten vanhoja kirjoja, tietokirjoja ja muuta. Tarinan lukekoon jokainen itse, en voi paljastaa lopputulosta näin kirjojen ystävänä.

Ehdottomasti lukemisen arvoinen kokoelma. Kumpulainen on lyhimmissä novelleissa parhaimmillaan. Lähes kaikissa tarinoissa on oma jipponsa, jota lukija ei välttämättä heti huomaa — kunnes jää itsekin ihmettelemään mitä oikein tapahtuikaan. Ja kaikissa tarinoissa tapahtuu, jotakin.

Suosittelen vaikka matkalukemiseksi tarinoiden lyhyyden vuoksi, mutta älkää ihmetelkö, jos pärskähtelette ympäriinsä tai vilkuilette pelokkaasti bussikuskia. Älkääkä pelätkö, jos joku tulee lyömään vetoa kanssanne tai haluaa pelata pokeria. Sinulta voidaan tiedustella myös äänestyskäyttäytymisestäsi. Kaikkihan on mahdollista! Myös se, että sinua tulevat noutamaan lopulta ne mukavat nuoret valkotakkiset miehet, joilla on mukaan veikeä takaa napitettava paita…

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...