Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Teos järjesti kirjoituskilpailun, jossa haettiin fantasiaa ja science fictionia. Teemestarin kirja voitti kilpailun. Tässä esikoisteoksessa on tyylikästä vaikuttavuutta, enkä – kilpailuun osallistuneita käsikirjoituksia tuntematta – lainkaan ihmettele, että raati päätyi tähän.

Eletään kaukaista tulevaisuutta Pohjois-Suomessa. Ilmasto on muuttunut, teepensaatkin kasvavat. Vesi on vähissä, kiitos hämärinä entisaikoina tapahtuneen katastrofin. Uuden Qianin kiinalaisen oloinen suurvalta hallitsee myös Skandinavian Unionia. Väki on köyhää, teknologiaa on vähän ja armeija kontrolloi oloja.

Kirjan päähenkilön Norian isä on paikallinen teemestari, joka kuljettaa teeseremonian salaisuuksia ja tapoja sukupolvelta toiselle. Noriasta on tulossa seuraava teemestari. Isä vihkii hänet salaisuuksiin, jotka raastavat Noriaa – teemestarit kun ovat myös veden vartijoita, tilanteessa jossa vettä on vähän.

Kirjan jännite rakentuu toisaalta olojen kurjistumisesta, toisaalta äänitallenteista, jotka Noria löytää ystävänsä kanssa muovihaudalta, entisaikojen kaatopaikalta täynnä maatumatonta muovia. Äänitallenteetkin vihjaavat salaisuuksista ja totuuden peittelystä.

Teemestarin kirja on yllättävä, hillitty ja erittäin taitavasti rakennettu. Jos Teemestarin kirja ei löydy Tähtivaeltajan lyhytlistalta, olen pettynyt. Siinä olisi ainesta voittajaksikin. Hieno kirja, suosittelen lämpimästi, myös muillekin kuin scifi-faneille.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...