Elina Airio: Hekuma

Hekuma

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Elina Airio säväytti vuonna 2022 esikoisromaanillaan Metsässä juoksee nainen. Siinä yhdistyivät vakava yhteiskunnallinen aihe, vimmainen kieliasu ja lukijan lehtien peittoon hukuttava viherkasvien kuvaus. Samoilla poluilla ollaan uuden Hekuma-romaanin kanssa. Senkin päähenkilönä on nimettömäksi jäävä nainen, joka ottaa asiakseen pitää elossa vaaleanpunaista ruukkugerberaa.

Kirja käsittelee naisen väkivaltaisuutta. Aiheesta ei ole liiaksi puhetta, eikä kirjojakaan juurikaan. Hekuma ei haiskahda opettavaiselta tai alleviivaavalta, vaan keskittyy kuvaamaan tuntemuksia, kokemuksia ja näkökulmia. “Sain kerran perhekeskuksesta hienotunteisen pamfletin. Siinä luki että se mikä tuhotaan kosketuksessa voidaan myös korjata kosketuksen kautta, soitathan meille, sairas villi puutarha.” Kertojan aggressiivisuus ja vimmaisuus tuntuu sivuilla käsinkoskeltevana.

Airion kielenkäyttö on yhtä aikaa rumaa ja kaunista. Palstojen oikea reuna lepattaa vapaana, joka osaltaan luo kirjan ilmaisuun levottomuuden tuntua. Päähenkilön tajunnan virtaa katkovat erilaiset rentoutumistekniikat. Kontrasti on raikas ja kuvastaa hienosti, miten yhdentekeviltä nämä tekniikat voivat tuntua. Seksuaalisuuden kuvaus on ihastuttavan levotonta. Kirjasta löytyy esimerkiksi tällainen helmi:

Vitun huora, minä sanon gerberalle ja silloin tunnen puolison kädet paljailla lanteillani, hän on takanani ja minä olen niin märkä että se on hänelle siuronkoski jonne upottaa suunsa kun käännyn ja painan hänet polvelilleen ja painan hänen huulensa klitorikselleni ja nojaan niskani germiiniin ja vihdoinkin laukean.

Hekuma on lyhyt kirja, 135 sivullaan liki pienoisromaanimitassa. Sen lukee nopeasti ja sellaista lähestymistapaa suosittelenkin: tämä kannattaa ahmaista, antaa Airion kiihkeän tyylin viedä mukanaan. Kun hyökyaallon alle on jäänyt ja siitä selvinnyt, voi sitten palata herkuttelemaan kielellä ja ihmettelemään kuvauksen taidokkuutta ja teoksen viehkeää nokialaisuutta.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...