Rupert Isaacson: Hevospoika : Isän ja pojan yhteinen matka

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Muutama vuosi sitten YouTubessa levisi video pienestä autistisesta pojasta, joka reagoi ympäristöönsä yleensä aggressiivisesti. Videolla poika ratsasti hevosella. Kyseessä oli Rowan, joka oli diagnosoitu autistiseksi ennen kuin hän täytti 3 vuotta. Poika ei reagoinut normaalisti juuri mihinkään muuhun, mutta eläimet, kaikki eläimet, julisteissa, hänelle luetuissa tarinoissa sekä elävässä elämässä saivat hänet jopa sanomaan muutaman oikean sanan.

Tätä ennen isä oli eräänä päivänä nähnyt pojan kömpivän aidan alitse suoraan naapurin hevosen jalkoihin. Sen sijaan, että olisi astunut pojan päälle hevonen seisahtui kuin seinään ja laski päänsä lapsen tasolle osoittaen alistumista. Siinä samassa poika näytti heräävän eloon: hän reagoi hevoseen ja rauhoittui. Tästä alkoi tie kohti parempaa elämää, tosin hyvin erikoisten vaiheiden kautta.

Vanhemmat tarttuivat pojan merkilliseen kykyyn kyetä kohtaamaan eläin. Eikä tämä rajoittunut pelkästään hevosiin. Kuitenkin isä, joka oli intohimoinen ratsastaja, alkoi ottaa poikaa mukaansa ratsastusretkille. Kaikki eläintapaamiset, ratsastaminen etenkin, näyttivät rauhoittavan poikaa, saamaan hänet käyttäytymään paremmin sekä reagoimaan enemmän ympäröivään maailmaan. Tosin takaiskujakin tuli, kuten kaikki autististen lasten vanhemmat ja läheiset voivat arvata.

Isä oli aikaisemmin toimittajana tutustunut alkuperäiskansojen parantamismenoihin ja on edelleenkin kiinnostunut niistä. Tuolloin hän sai hullun idean: he matkustaisivat hevoskansan shamaanien pariin ja sieltä Siperian taigalle tapaamaan Dukhan shamaaneja! Siellä hevosten ja tervehtymisen tiet risteäisivät lasta ja perhettä auttavalla tavalla. Lähes kaikkia autismin hoidon vaihtoehtoja oli jo kokeiltu ja Rowan oli edelleen pidätyskyvytön, aggressiivinen, pakkomielteinen ja melkein puhumaton. Autismi oli vallannut perheen elämän! Sosiaaliset suhteet hävisivät ja ainoa ilo oli ratsastus. Rowan sai kaikkea terapiaa, lisäravinteita, erityisopetusta — ja tuli koko ajan entistä autistisemmaksi.

Alkoi joidenkin mielettömänä ja vaarallisenakin pitämä seikkailu. Matka Mongoliaan, nomadien, shamaanien, hevosten ja luonnonparantamisen maailmaan. Kylpyjä pyhissä vesissä, shamaanien tapaamisia — ja Rowanin olon kohenemista… Paljon ratsastusta, ulkonaoloa, yöpymistä jurtassa, nomadien tapaamista, vaeltelua vuoristossa etsimässä pyhiä miehiä. Matkasta tuli pojan ja koko perheen elämän käännekohta: ollessaan kosketuksissa eläimiin täydellisen hiljaisuuden maailmassa hän alkoi löytää sanoja ja avautua. Hän löysi myös ensimmäisen ystävän, joka oli varmasti uskomaton elämys.

Kukaan ei ole tieteellisesti voinut selittää, mitä tapahtui. Rowan tekee nyt asioita, joita hän ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Hänestä on tullut rauhallinen, siisti, iloinen lapsi, jolla on ystäviä ja joka käy koulua. Hän ei ole parantunut, parantuneisuus on parempi sana kirjoittajan mukaan. Rowan on edelleen autistinen, mutta hän on toipunut pahimmista toimintahäiriöistä, jotka häntä riivasivat.

Kirjoittaja esittää mielenkiintoisia ajatuksia autismista, neurotyypillisistä ihmisistä sekä elämästä yleensä. Ehkä hieman poikkeavia ja kerettiläisiä ajatuksia kliinisen lääketieteen vallitessa pitkälti diagnooseja ja varsinkin hoitoja. Kirja on äärimmäisen kiinnostava näkökulma ihmiseen, käyttäytymiseen, erityisesti autismiin ja autistisiin lapsiin. Suosittelen tätä kaikille autismista, psykologiasta, käyttäytymisestä, alkuperäiskansoista sekä eläimistä kiinnostuneille. Erityisesti autististen vanhemmille ja läheisille tämä voi olla yllättävä ja erilainen  tosikertomus — tai sitten vain New Age -hörhöilyä. Toki tämä on vain erään perheen tarina, hieman amerikkalaiseen tyyliin hehkutettuna. Jokainen tekee kuitenkin itse johtopäätöksensä, mutta kirja kannattaa toki lukea!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *