Suvi Tirkkonen: Himoitse, leiki ja rakasta : avioliiton pelastustarina

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Himoitse, leiki ja rakasta on nimensä mukaisesti erään avioliiton pelastustarina, mutta myös paljon muuta. Tämän kirjan lukeakseen ei tarvitse olla aviokriisissä — tai edes aviossa. Kirjasta saa nimittäin eväitä onnellisemman elämän saavuttamiseen muutenkin. Itsekin tartuin kirjaan hieman sattumalta, mutta innostuin lukemaan kirjan loppuun ahmimalla ja inspiroiduin jopa tekemään muutoksia elämässäni kirjan herättämien ajatusten pohjalta.

Itse näkisin Suvi Tirkkosen kirjan perimmäisenä oivalluksena sen, että onni tai onnettomuus ei ole aviopuolisosta kiinni, vaan jokainen voi tehdä ensin omasta arjestaan onnellisemman ja usein se avio-onni seuraakin sitten perässä.

Uskon kirjailijaa myös siinä, että jo pelkistä ihmisen perustarpeista huolehtiminen tekee monen elämästä paremman. Kuinkapa moni meistä saa esimerkiksi tarpeeksi unta, liikuntaa tai ravitsemuksellisesti täysipainoista ruokaa? Vaikka Himoitse, leiki ja rakasta -kirjan keskiössä ovat erityisesti keski-ikäiset avioparit ja mukana on myös paljon historiallista tarkastelua eri sukupolvien avioliitoista, saa tällainen ruuhkavuosiaan elävä kodin, työpaikan ja päiväkodin väliä juokseva lukijakin kirjasta paljon ajateltavaa. Meillä ainakin sanoudutaan kirjan innoittamana irti vanhoista ajatusmalleista ja kiireestä ja pyritään siihen, että jokaisessa päivässä olisi mukana ainakin hitunen himoa, leikkiä ja rakkautta.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...