Kun olen Pauliina Haasjoen kokoelmia viime aikoina katsellut vähän eri puolilta tämän kirjallista tuotantoa, olen saanut ilahtua kokoelmien monipuolisuudesta. Siitä hyvä esimerkki on suunnilleen Haasjoen bibliografian puolivälistä löytyvä Hiukset, joka ilmestyi 2013.
Hiukset on sellainen runokokoelma, joka ei oikeastaan tunnu niinkään kokoelmalta yksittäisiä runoja kuin yhdeltä isommalta kokonaisuudelta. Runot levittäytyvät kuin hiukset, valtoimenaan joka suuntaan. Tämän kokoelman kohdalla suosittelen myös pidättäytymään liiasta ymmärtämisen pyrkimyksestä: Hiukset on vaikeaselkoinen, enkä pidä sen merkitysten jahtaamista kovin tarpeellisena.
Tunnelmaltaan – ja jo Markus Pyörälän suunnittelemilta kansiltaan – se on kuitenkin viehättävä ja kieliasultaan kiehtova. Mittakaavat vaihtelevat pienestä suureen, hiuksista avaruuteen, ja jokaiselta tasolta löytyy jotain jännittävää ja puhuttelevaa.
Joskus, tai sanotaan että aina, asiat muuttuvat.
Ne matkustelevat. Tai se on mieluisa käsitys.
Kukaan ei saa olla rauhassa.
Joku on peloton mutta kohtaa silti vainoojansa.
Vaikkei etsi sitä. Rohkeus, sen katedraali, vetää vaikeudet luokseen.
Ehkä se on oikeudenmukaista.
Emme näe, mitä pelottomalle tapahtuu, emmehän ole pelottomia itse.