Varjot astronauteista

Tytti Heikkinen: Varjot astronauteista

Runoilija Tytti Heikkinen oli aktiivinen vuoden 2010 paikkeilla, mutta on sittemmin hiljentynyt. Eipä se mitään: ne ilmestyneetkin ovat jättäneet jälkensä. Etenkin tämä Varjot astronauteista on ymmärtääkseni jättänyt jälkensä kirjallisuudenopiskeluun. Sitä kautta minäkin tähän törmäsin, sillä kirjallisuusanalyysikurssilla Heikkisen runoja nostettii... Lue koko vinkki »
Jokeri

Aki Salmela: Jokeri

Aki Salmelan seitsemäs (kansilieve sanoo kuudes, mutta laskee vain Tammen julkaisemat) runokokoelma vuodelta 2014 ottaa kokonaisuutensa rakenteeksi korttipakan: enimmäkseen sivun mittaiset runot on nimetty korttien mukaan ja järjestetty maittain. Lopussa on vielä teoksen nimiruno, jokeri. Kokoelma kyseenalaistaa heti alkajaisiksi totisuuttaan si... Lue koko vinkki »
Kaikessa hiljaisuudessa

Kristian Blomberg: Kaikessa hiljaisuudessa

On ilahduttavaa löytää uusi, mielenkiintoinen runoilija. Kristian Blombergin nimi on ollut kenties etäisesti tuttu, onhan Blomberg ollut monessa mukana, muun muassa Poesian perustajajäsenenä ja useiden palkintojen voittajana ja ehdokkaana. Blombergin runoihin en ole kuitenkaan vielä tutustunut. Nyt oli aika, kiitos kirjallisuusanalyysikurssin. N... Lue koko vinkki »
Täyttä ainetta

Helena Sinervo: Täyttä ainetta

Helena Sinervo on pitkän linjan runoilija ja kirjailija. Tutustuin Sinervoon tuplana Tanssiva karhu -maratonin aikana, Sinervo kun on toinen kahdesta runoilijasta, jotka ovat voittaneet Karhun kahdesti. Senkin jälkeen jäi halu lukea lisää Sinervon runoja ja luin viime vuonna oivallisen Merirequiemin. Tämä Täyttä ainetta lienee odotellut vuoroaan hy... Lue koko vinkki »
Omaa sukua

Marjo Heiskanen: Omaa sukua

Marjo Heiskanen (s. 1963) on monipuolinen kirjoittaja, joka on kirjoittanut niin romaaneja, runoja kuin elämäkertaakin. Nyt on taas runokokoelman vuoro. Nimi antaa jo viitteen siitä, mistä on kyse: omasta suvusta. Jo ensimmäisellä sivulla mainitaan taiteilijaserkku, perhe, isä, isoäiti. Lisää viitteitä: ”Hittoon sen Hiitolanne kanssa”, noitui va... Lue koko vinkki »
Katseen maanosat

Pauli Hautala: Katseen maanosat

Pauli Hautala (s. 1984) on esikoisrunoilija, jonka esikoisrunokokoelman Katseen maanosat on julkaissut Poesia. Kirjassa on Olli-Pekka Tennilän kiehtova kansikuva ja se on esineenä miellyttävän vähäeleinen. Runot sen sivuilla avautuvat proosamaisina, tasapalstaisina enimmäksen muutaman rivin mittaisina katkelmina. Poesian sivuilla teosta kuvailla... Lue koko vinkki »
Olen nyt täällä metsässä

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä

Anja Erämajan edellinen runokokoelma Ehkä liioittelen vähän (2016) palkittiin Tanssiva karhu -palkinnolla, ja nyt tämä uusin kokoelma on niin ikään Tanssiva karhu -ehdokkaana. Jotain raatiin tenhoavaa Erämajan tyylissä taitaa olla. Mutta miksipä ei – pidin edellisestä kokoelmasta ja tämäkin maistuu. Kirjan runot ovat mitaltaan vaihtelevia. Osa o... Lue koko vinkki »
Tuntemattoman planeetan unia

Johanna Ikonen: Tuntemattoman planeetan unia

Runokokoelma Tuntemattoman planeetan unia kantaa huolta ihmisen ja pla­neetan tilasta, kertoo takakansi, ja tällaiseen kuvastoon uppoudutaan heti kokoelman ensimmäisessä runossa, maalailemaan maailmanlopun ennustuk­sia. Itse runot ovat runsassanaista proosarunoutta, pitkiä kappaleita tasale­vyistä tekstiä. Valittu tyyli näyttää sivuilla vähän ty... Lue koko vinkki »
Sähkökatkoksen aikaan

Veera Antsalo: Sähkökatkoksen aikaan

Olen lukenut Veera Antsalon (s. 1975) muutkin runokokoelmat, joten pitihän tämä esikoiskokoelmakin lukea. Sähkökatkoksen aikaan ilmestyi vuonna 2012. Se on myöhempien kokoelmien tapaan tyyliltään nyrjähtänyttä proosarunoa, joka viittailee eri suuntiin ja haastaa lukijaansa. Kokoelma jakautuu viiteen osaan. Tietyt teemat toistuvat osasta toiseen,... Lue koko vinkki »
Imago

Veera Antsalo: Imago

Veera Antsaloon tutustuin sattumalta kirjaston hyllystä löytyneen Pölyn historian myötä. Sittemmin olen lukenut myös romaanin Fernanda. Antsalon tuorein runokokoelma on tämä vuonna 2018 ilmestynyt Imago. Tyyli on tuttua Antsalon muista teoksista, mutta on siinä jotain tuorettakin. Imago on monipuolinen runokokoelma: osin se soljuu proosarunon pi... Lue koko vinkki »
Pysty hiljaisuus

Miia Toivio: Pysty hiljaisuus

Runojen parissa monessa mukana olleen Miia Toivion runokokoelma Pysty hiljaisuus (2013) herättää heti nimellään kysymyksiä. Se on myös esineenä viehättävä. Pienen kirjan kansikuva kuvaa sinivihreään veteen vajoavaa peuraa, jonka staattisessa asennossa on jotain häiritsevää. Kirjan taitto on kaunista, pääasiassa proosarunoa olevat tekstit on aset... Lue koko vinkki »
Promessa

Pauliina Haasjoki: Promessa

Pauliina Haasjoen tuorein runokokoelma Nausikaa (2022) oli sen verran kiinnostava lukukokemus, että tartuin kirjastosta vastaan tulleeseen Promessaan (2019). "Promessointi" on hautausmenetelmä, josta olen joskus kuullutkin: siinä ruumis pakastetaan nestetypessä ja tärisytetään sitten tomuksi. Tullapa pakastekuivatuksi. Pauliina Haasjoki kirjoitt... Lue koko vinkki »
Värit

Maria Matinmikko: Värit

Värit viimeistelee Maria Matinmikon väritrilogian, jonka aikaisemmat osat ovat Valkoinen (ntamo, 2012) ja Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013). Edeltäjiensä tavoin tyylilajina on pääasiassa fragmentaarinen proosaruno, vähän epämääräisesti toisiinsa kytkeytyvät tekstikatkelmat. Epämääräisyys on tässä vallitsevaa. Valkoinen ja Musta tunt... Lue koko vinkki »
Nausikaa

Pauliina Haasjoki: Nausikaa

Pauliina Haasjoki (s. 1976) on pitkän linjan runoilija, jonka esikoiskokoelma Ikkunassa on huone ilmestyi vuonna 1999. Tämä tuorein, Nausikaa, on jo Haasjoen kymmenes kokoelma. Nimi Nausikaa tuo minulle ensimmäisenä mieleen Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -elokuvan, joka on isoista Ghibli-elokuvista minulle tosin vieraimpia (se ei itse asia... Lue koko vinkki »
Musta

Maria Matinmikko: Musta

Maria Matinmikon väritrilogian avausosa Valkoinen (ntamo, 2012) sai laittamaan trilogian muutkin osat varaukseen. Seuraava oli tämä Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013). Onko tämä nyt sitten ylipäänsä runoutta? Kustantajan puolesta tätä kuvaillaan fragmentaariseksi romaaniksi. Ehkä tämän voi kuitenkin proosarunoudeksi laskea, sen verran r... Lue koko vinkki »
Valkoinen

Maria Matinmikko: Valkoinen

Vuonna 2013 Tanssiva karhu -palkinto voitettiin ensimmäistä kertaa esikoisteoksella. Palkinnon voitti silloin Maria Matinmikko (s. 1983). Valkoinen aloittaa väritrilogian, jonka myöhemmät osat ovat Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013) ja Värit (Siltala, 2017). Valkoinen on pääasiassa proosarunoa, toteavaa ja tarkasti havainnoivaa tekst... Lue koko vinkki »
Ehkä liioittelen vähän

Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän

Rakkautta! Nyt ollaan rakkausrunojen äärellä, sillä Ehkä liioittelen vähän on ottanut aiheekseen todellisen klassikon. Mitä tulee mieleen rakkausrunoista? Ehkä jotain vähän imelää? Sellaisesta taitaa takakansikin varoitella: "Joskus huulten välistä karkaa jotain vaivaannuttavaa." Ei syytä huoleen! Anja Erämaja on taitava kirjoittaja ja kuvaa rak... Lue koko vinkki »
Pompeijin iloiset päivät

Juha Kulmala: Pompeijin iloiset päivät

Turkulaisen runoilijan Juha Kulmalan (s. 1962) neljäs kokoelma Pompeijin iloiset päivät tuntuu äijämäiseltä runoudelta. Siinä on rujoa karheutta, beat-runouteen viittaavaa sykettä, ehkä jotenkin yleisdarrainen vaikutelma: maailma näyttäytyy kokoelman nimen iloisten päivien sijasta sarkastisena, synkkänä ja epäreiluna vyörynä. Vyörytystä Kulmalan... Lue koko vinkki »
Tyhjyyden ympärillä

Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä

Tanssiva karhu -voittajissa on selvästi tapahtunut jonkunlainen sukupolvenvaihdos. Aki Salmela (s. 1976) on jo kolmas peräkkäinen 1970-luvulla syntynyt voittaja. Salmelan ura alkoi vuonna 2004 Kalevi Jäntin palkinnolla palkitulla esikoiskokoelmalla Sanomattomia lehtiä. Salmela on paitsi suhtkoht tuottelias runoilija, myös ahkera runouden suoment... Lue koko vinkki »