Olen nyt täällä metsässä

Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä

Anja Erämajan edellinen runokokoelma Ehkä liioittelen vähän (2016) palkittiin Tanssiva karhu -palkinnolla, ja nyt tämä uusin kokoelma on niin ikään Tanssiva karhu -ehdokkaana. Jotain raatiin tenhoavaa Erämajan tyylissä taitaa olla. Mutta miksipä ei – pidin edellisestä kokoelmasta ja tämäkin maistuu. Kirjan runot ovat mitaltaan vaihtelevia. Osa o... Lue koko vinkki »
Tuntemattoman planeetan unia

Johanna Ikonen: Tuntemattoman planeetan unia

Runokokoelma Tuntemattoman planeetan unia kantaa huolta ihmisen ja pla­neetan tilasta, kertoo takakansi, ja tällaiseen kuvastoon uppoudutaan heti kokoelman ensimmäisessä runossa, maalailemaan maailmanlopun ennustuk­sia. Itse runot ovat runsassanaista proosarunoutta, pitkiä kappaleita tasale­vyistä tekstiä. Valittu tyyli näyttää sivuilla vähän ty... Lue koko vinkki »
Sähkökatkoksen aikaan

Veera Antsalo: Sähkökatkoksen aikaan

Olen lukenut Veera Antsalon (s. 1975) muutkin runokokoelmat, joten pitihän tämä esikoiskokoelmakin lukea. Sähkökatkoksen aikaan ilmestyi vuonna 2012. Se on myöhempien kokoelmien tapaan tyyliltään nyrjähtänyttä proosarunoa, joka viittailee eri suuntiin ja haastaa lukijaansa. Kokoelma jakautuu viiteen osaan. Tietyt teemat toistuvat osasta toiseen,... Lue koko vinkki »
Imago

Veera Antsalo: Imago

Veera Antsaloon tutustuin sattumalta kirjaston hyllystä löytyneen Pölyn historian myötä. Sittemmin olen lukenut myös romaanin Fernanda. Antsalon tuorein runokokoelma on tämä vuonna 2018 ilmestynyt Imago. Tyyli on tuttua Antsalon muista teoksista, mutta on siinä jotain tuorettakin. Imago on monipuolinen runokokoelma: osin se soljuu proosarunon pi... Lue koko vinkki »
Pysty hiljaisuus

Miia Toivio: Pysty hiljaisuus

Runojen parissa monessa mukana olleen Miia Toivion runokokoelma Pysty hiljaisuus (2013) herättää heti nimellään kysymyksiä. Se on myös esineenä viehättävä. Pienen kirjan kansikuva kuvaa sinivihreään veteen vajoavaa peuraa, jonka staattisessa asennossa on jotain häiritsevää. Kirjan taitto on kaunista, pääasiassa proosarunoa olevat tekstit on aset... Lue koko vinkki »
Promessa

Pauliina Haasjoki: Promessa

Pauliina Haasjoen tuorein runokokoelma Nausikaa (2022) oli sen verran kiinnostava lukukokemus, että tartuin kirjastosta vastaan tulleeseen Promessaan (2019). "Promessointi" on hautausmenetelmä, josta olen joskus kuullutkin: siinä ruumis pakastetaan nestetypessä ja tärisytetään sitten tomuksi. Tullapa pakastekuivatuksi. Pauliina Haasjoki kirjoitt... Lue koko vinkki »
Värit

Maria Matinmikko: Värit

Värit viimeistelee Maria Matinmikon väritrilogian, jonka aikaisemmat osat ovat Valkoinen (ntamo, 2012) ja Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013). Edeltäjiensä tavoin tyylilajina on pääasiassa fragmentaarinen proosaruno, vähän epämääräisesti toisiinsa kytkeytyvät tekstikatkelmat. Epämääräisyys on tässä vallitsevaa. Valkoinen ja Musta tunt... Lue koko vinkki »
Nausikaa

Pauliina Haasjoki: Nausikaa

Pauliina Haasjoki (s. 1976) on pitkän linjan runoilija, jonka esikoiskokoelma Ikkunassa on huone ilmestyi vuonna 1999. Tämä tuorein, Nausikaa, on jo Haasjoen kymmenes kokoelma. Nimi Nausikaa tuo minulle ensimmäisenä mieleen Hayao Miyazakin Tuulen laakson Nausicaä -elokuvan, joka on isoista Ghibli-elokuvista minulle tosin vieraimpia (se ei itse asia... Lue koko vinkki »
Musta

Maria Matinmikko: Musta

Maria Matinmikon väritrilogian avausosa Valkoinen (ntamo, 2012) sai laittamaan trilogian muutkin osat varaukseen. Seuraava oli tämä Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013). Onko tämä nyt sitten ylipäänsä runoutta? Kustantajan puolesta tätä kuvaillaan fragmentaariseksi romaaniksi. Ehkä tämän voi kuitenkin proosarunoudeksi laskea, sen verran r... Lue koko vinkki »
Valkoinen

Maria Matinmikko: Valkoinen

Vuonna 2013 Tanssiva karhu -palkinto voitettiin ensimmäistä kertaa esikoisteoksella. Palkinnon voitti silloin Maria Matinmikko (s. 1983). Valkoinen aloittaa väritrilogian, jonka myöhemmät osat ovat Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013) ja Värit (Siltala, 2017). Valkoinen on pääasiassa proosarunoa, toteavaa ja tarkasti havainnoivaa tekst... Lue koko vinkki »
Ehkä liioittelen vähän

Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän

Rakkautta! Nyt ollaan rakkausrunojen äärellä, sillä Ehkä liioittelen vähän on ottanut aiheekseen todellisen klassikon. Mitä tulee mieleen rakkausrunoista? Ehkä jotain vähän imelää? Sellaisesta taitaa takakansikin varoitella: "Joskus huulten välistä karkaa jotain vaivaannuttavaa." Ei syytä huoleen! Anja Erämaja on taitava kirjoittaja ja kuvaa rak... Lue koko vinkki »
Pompeijin iloiset päivät

Juha Kulmala: Pompeijin iloiset päivät

Turkulaisen runoilijan Juha Kulmalan (s. 1962) neljäs kokoelma Pompeijin iloiset päivät tuntuu äijämäiseltä runoudelta. Siinä on rujoa karheutta, beat-runouteen viittaavaa sykettä, ehkä jotenkin yleisdarrainen vaikutelma: maailma näyttäytyy kokoelman nimen iloisten päivien sijasta sarkastisena, synkkänä ja epäreiluna vyörynä. Vyörytystä Kulmalan... Lue koko vinkki »
Tyhjyyden ympärillä

Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä

Tanssiva karhu -voittajissa on selvästi tapahtunut jonkunlainen sukupolvenvaihdos. Aki Salmela (s. 1976) on jo kolmas peräkkäinen 1970-luvulla syntynyt voittaja. Salmelan ura alkoi vuonna 2004 Kalevi Jäntin palkinnolla palkitulla esikoiskokoelmalla Sanomattomia lehtiä. Salmela on paitsi suhtkoht tuottelias runoilija, myös ahkera runouden suoment... Lue koko vinkki »
Pölyn historia

Veera Antsalo: Pölyn historia

Kun nyt olen runouden pariin sukeltanut, joudun valitsemaan vähän sokkona kirjastojen tarjonnasta. Tunnen varsinkin nykyrunoilijoita perin kehnosti, joten luettavaa valitsen milloin milläkin perusteella. Pölyn historia tarttui haaviin nimensä ja kauniiden kansiensa vuoksi. Jenny Saarelle (ei sukua) kiitos siis tästä! Pölyn historia on proosaruno... Lue koko vinkki »
Dogma

Saila Susiluoto: Dogma

Päätin lukea enemmän runoja. Mutta mitä? Tein nopean vierailun lähikirjaston runohyllylle ja sieltä ajauduin Saila Susiluodon kohdalle. Nimi oli tuttu hiljattain lukemastani Kehrä-romaanista, joten Dogma kauniin oransseine kansineen sai luvan tarttua matkaan. Kuinka satunnaisotannassa kävi? Dogma rakentuu kehykselle, jossa elokuvaohjaaja hakee a... Lue koko vinkki »
Grammata

A. W. Yrjänä: Grammata

A. W. Yrjänän runot eivät tule lautaselle valmiiksi katettuna, vaan ne kuin vaativat lukijaa ajattelemaan toisenkin kerran sekä ottamaan selvää tekstien henkilöistä ja paikoista – hyvä niin. Grammatan tekstejä tekee mieli kypsytellä ja antaa niille useampi lukukerta. Jälkimaku on hieno. Yrjänän runoissa kertoja voisi olla ikuinen löytöretkeilijä... Lue koko vinkki »
Lasinalaiskudos

Tarita Ikonen: Lasinalaiskudos

Tarita Ikosen, s. 1992, omaelämäkerralliset proosarunot jatkuvat tässä toisessa osassa. Alakynnessä elämää yhä, tosin nyt enemmän puolustuskykyisenä kuin ensimmäisessä Kylmyyden monologi -kokoelmassa, jossa mylläsi koulukiusaaminen pahimmillaan. Äiti juo ja vieraat miehet kodissa satuttavat sydänjuuria myöten. Elä siinä sitten yhteiskunnan odott... Lue koko vinkki »
Aamu meren rannalla

Claes Andersson: Aamu meren rannalla : sisäänhengitys, uloshengitys

Claes Anderssonin uudessa kokoelmassa vaihtelevat niin tunteet, aika kuin mittasuhteet. Se on kuin kävelisi huoneessa, joka on välillä omassa asunnossa, välillä ulkona suuressa maailmassa ja välillä omassa päässä. Toistuvia teemoja ovat lapsuus, isäsuhde sekä päivän uutisten aiheuttamat huomiot ja tunnereaktiot. Taide ja jalkapallo taas ovat kui... Lue koko vinkki »
Seitsemän enoa

Vilja-Tuulia Huotarinen: Seitsemän enoa

Runotarina seitsemästä enosta tai yhtä hyvin seitsemälle enolle. Kertoja elää kuin yhtä aikaa lapsuuttaan ja nykyhetkeä yrittäen kelata vuosia taaksepäin. Hän muistelee enoja, kirjoittaa heistä ja näkee jopa unia enojen puolesta. Enoilla on kuvaavat kutsumanimet kuten eno Ruusunpuna ja eno Viilinvalmis­taja. He ovat metsäläisiä ja maalaisia, mut... Lue koko vinkki »