Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuonna 2013 Tanssiva karhu -palkinto voitettiin ensimmäistä kertaa esikoisteoksella. Palkinnon voitti silloin Maria Matinmikko (s. 1983). Valkoinen aloittaa väritrilogian, jonka myöhemmät osat ovat Musta (Mahdollisen kirjallisuuden seura, 2013) ja Värit (Siltala, 2017).
Valkoinen on pääasiassa proosarunoa, toteavaa ja tarkasti havainnoivaa tekstiä. Kuvasto on omituista, vähän kuin joku kirjaisi unia muistiin. “Unien pensasmaisuus, unien totuus – muinainen villi kristalli”, sanotaan. Osassa runokokoelman osioista on runomaisempia, lyhyitä tekstejä, sitten palataan taas pidempien kuvausten pariin.
Päivän ruusukkeet, yön linna. Siro kameli matkallaan niiden ympäri. Kamelin tuntematon tehtävä. Järvet ja kraaterit.
Vesiputous ylläni laahaa käytävää. Vastaan tulee lentokenttävirkailijoita. Onko jo myöhäistä?! Kukaan ei vastaa.
“Kirjoitan, jotta päivä tulisi näkyviin.” Sitähän tässä tapahtuu: jotain maailmaa kirjoitetaan todeksi. “Ajattelu muuttuu kirjoitukseksi, kirjoitus muuttuu ajatteluksi.” Tekisi mieleni siteerata paljon, koska se tuntuu jotenkin parhaimmalta tavalta käsitellä tätä; omat sanat tuntuvat riittämättömiltä. Valkoisuus ja siihen liittyvät mielleyhtymät ovat teema, johon palataan toistuvasti. “Kirjoitan, koska en ole hevonen.”
Valkoinen on kiehtova taideteos, joka herättää paljon kysymyksiä. Sen logiikkaan on hauska uppoutua, hämmästellä, mitä tässä nyt itse asiassa halutaan sanoa. Matinmikon teksti on hyvin visuaalista ja piirtää vahvoja, selviä kuvia. Tervetuloa nyrjähtämään tämän kanssa. Laitoin oitis trilogian muut osat varaukseen kirjastosta.
