Tytti Heikkinen: Varjot astronauteista

Varjot astronauteista

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Runoilija Tytti Heikkinen oli aktiivinen vuoden 2010 paikkeilla, mutta on sittemmin hiljentynyt. Eipä se mitään: ne ilmestyneetkin ovat jättäneet jälkensä. Etenkin tämä Varjot astronauteista on ymmärtääkseni jättänyt jälkensä kirjallisuudenopiskeluun. Sitä kautta minäkin tähän törmäsin, sillä kirjallisuusanalyysikurssilla Heikkisen runoja nostettiin esimerkiksi nykyrunoudesta ja erityisesti flarfista.

Mitä on flarf? Tämä hakukoneita hyödyntävä runouden muoto käyttää löydettyä materiaalia ja tuottaa materiaalia, joka on jollain tapaa väärää, rumaa, poliittisesti epäkorrektia, hallitsematonta, rivoakin. Nämä tunnusmerkit istuvat Heikkisen teksteihinkin. Toisaalta Varjot astronauteista liikkuu myös hyvin korkealentoisissa rekistereissä, törmäyttäen ylevää ja rumaa toisiinsa.

Teoksen halki kulkeva Läski XL -runosarja on sen tunnetuin osa. Nämä tekstit ovat ikään kuin nuoren naisen päiväkirjaa, kuin jostain blogista tai IRC-Galleriasta poimittuja huonosti kirjoitettuja, kirjoitusvirheitä viliseviä ja kieliopillisesti rikkonaisia tekstejä, joiden sisältökin on monin tavoin häiritsevää.

Mulle on heitetty herjaa, ett kukaan kundi ei oo musta kiinnostunu. En tiedä paljon seksistä tai seurustelusta,koska kukaan ei oikeestaan oo kertonu niitä Mulle, itte oon vaan yrittäny kirjoista tutkia asiota. Oikeen naurattaa. .Oonko tyhmä kun en tajua yleensä jutun juonta menee ’subjektit’ ja ’objektit’ sekaisin kuka antoi kelle ja milloinkin?

Eivät nämä Heikkisen proosarunot muutenkaan mitään kovin sulokasta tekstiä aina ole. ”Poeettinen äimistely” on kuvaus Neasta, joka haluaa kännissä aina seksiä: ”Ei voi sanoa, että hän antoi harkiten. Hänhän antoi kuin kaheli, muistinsa menettänyt.” Teoksen Kohti suurta finaalia -osion runot asettuvat lehtijuttujen muotoon ja ovat sisällöltään pornografisia seksikuvauksia ja seksuaalissävyisen väkivallan kuvauksia.

Varjot astronauteista herättää kysymyksiä. Runokokoelma on toisaalta helppolukuinen, toisaalta epämiellyttävä. Vaan eipä ainakaan lattea tai tylsä! Kannattaa vilkaista, etenkin kun kirjaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi: PDF-versio on ladattavissa Poesian sivuilta.

Kun kuulin tapauksesta, mietin mikä ihmismieli on: kummallinen vauva, istukka tuntemattomissa paikoissa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...