Olenpa lukenut taas hyvän kirjan! Hypäten maailmalle, hiihtäen kotiin kertoo Heikki Hasusta, joka eli sellaisen elämän, ettei siitä varmaan ollut mitään pahaa sanottavaa kenelläkään. Hän syntyi vuonna 1926 ja kuoli vuonna 2025 ja siinä välissä ehti paljon kaikenlaista.
Hasu asui maalla ja oli maanviljelijä. Siinä sitten ohessa hän urheili ja niinkin pitkälle, että voitti yhdistetyn hiihdon olympiakultaa Sankt Moritzissa vuonna 1948. Oi niitä aikoja, sillä sen ajan harjoittelut ja urheiluvermeet ja -välineet olivat aivan eri luokkaa kuin mitä tänä päivänä käytetään.
Urheilu ei ole minun juttuni eikä minua kiinnosta, mutta tässä on kirjassa niin elävästi kuvattu urheilutkin, ettei kummoista tuntemusta tarvitse, että pääsee juonesta kiinni.
Urheilu-uran jälkeen Hasusta tuli maalaisliiton ja keskustan kansanedustaja ja kunnallispolitikko. On heti mainittava sekin, että politiikkakaan ei minua kiinnosta, ei sitten piirun vertaa. Vaan Hasun toiminta, asioiden eteenpäin vieminen ja sellainen kaikin puolin rehti meininki, toi ihan oman värinsä koko juttuun.
Kaiken tämän sivussa, Hasu perusti perheen, tuli isäksi ja tietenkin viljeli maata. Marjatta-vaimon kanssa elettiin ja kasvatettiin lapsia. Lapsista Juhani jäi pitämään tilaa ja hänen vaimonsa Johanna on tämän hienon kirjan kirjoittanut ja kerännyt sen kaiken tiedon ja kuvat, jotka meille lukijoille tuottavat suurta iloa.
Voisi äkistään luulla, että miniä on vaan kehua retostellut appiukkoaan, mutta ei se niin mene, sillä niin paljon on kirjassa lainauksia. Suunnaton joukko on päässyt kertomaan mitä mieltä milloinkin on oltu tai sitten on otettu lehtileikkeistä otteita. Kuvia on paljon ja teksti on palasteltu sopiviin pieniin kappaleisiin, joten tätä kirjaa oli helppo lukea.
Voi siis lämpimästi suositella, sillä kun on kirjan sulkenut, voi vaan syvään huokaista, että tämmöisiä Heikki Hasuja pitäisi olla enemmän.






