Mari Ahokoivu ja Laura Ertimo: Ihme ilmat! : Miksi ilmasto muuttuu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ilmastonmuutos näkyy uutisotsikoissa harva se päivä ja kuten Greta Thunbergin esimerkki osoittaa, ilmiö mietityttää myös monia nuoria ihmisiä. Varsinaista lapsille suunnattua kirjaa ei aiheesta kuitenkaan ole tähän mennessä näkynyt, joten uskoisin että Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun kirja Ihme ilmat! : Miksi ilmasto muuttuu tulee todelliseen tarpeeseen.

Kirja pyrkii vastaamaan lasten kysymyksiin ilmastonmuutoksesta kahden kaveruksen kautta. Lotta ja Kasper eivät ihan tiedä, mistä on kyse, eivätkä aikuisten ristiriitaiset puheet erityisemmin auta asiaa. Mikäpä siinä siis neuvoksi, kuin alkaa itse selvittämään asiaa! Kaverusten kanssa tutustutaan muiden muassa siihen, minkälaisia ilmasto-oloja maapallolla on ollut muinaisuudessa, sekä hiilen kiertoon ja hiilidioksiidin rooliin ilmastonmuutoksessa. Erityisesti pidin kirjan myöhemmästä osuudesta, jossa paneuduttiin kansainvälisen talouden rooliin kulutuskulttuurin luomisessa ja ympäristöongelmien aiheuttamisessa. Periaatteessa hankala aihe on onnistuttu toteuttamaan yllättävän nokkelasti ja helppotajuisesti.

Erityistä kiitosta kirjaa saa kuitenkin positiivisesta ratkaisukeskeisyydestään, suurin osa kirjasta on omistettu sille, mitä yksilö voi oikein tehdä. Ruokavalio, asuminen, liikkuminen, omia toimintapoja voi muuttaa monella tapaa. Toisaalta totta on myös se, että ilmastonmuutos ei ratkea pelkästään yksilöiden voimin, vaan yhteistyö on myös olennaista. Kirjan lopussa käydäänkin läpi muun muassa ruohonjuuritoiminnan merkitystä ja erilaisia vaikuttamisen keinoja.

Vaikka kirjan aihe on kaikkea muuta kuin helppo, ovat Ertimo ja Ahokoivu saaneet kirjasta todella toimivan ja ymmärrettävän tietopaketin, vaikka alle kouluikäisille kirja saattaakin olla hieman liian raskas. Erityisesti Ahokoivulla on ollut kirjan sujuvuuden rakentamisessa suuri rooli. Taustaltaan Ahokoivu on sarjakuvataiteilija, ja tässä kirjassa tätä on onneksi ymmärretty hyödyntää mahdollisimman paljon. Voisikin sanoa että Ihme ilmat! on puoliksi sarjakuva ja puoliksi kuvakirja. Sarjakuvaosuudet vievät Lotan ja Kasperin tarinaa eteenpäin ja toimivat loistavana vastapainona kirjan tieto-osuuksille. Hyvin rytmitetty yhdistelmä toimii niin loistavasti, että toivoisin tulevaisuudessa muidenkin hyödyntävän sarjakuvaa enemmän myös kuvakirjoissa.

Ihme ilmat! on siis erinomaisesti kuvitettu, selkeä tietopaketti, joka sopii hyvin myös aikuisen ja lapsen yhdessä tutkittavaksi. Mikäli aihe yhtään kiinnostaa, kirja kannattaa kyllä ehdottomasti ottaa lukulistalle.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...