Laurie Frankel: Ikuisesti yhdess@

Ikuisesti yhdessä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sam on tietokoneohjelmoija, joka kehittelee täydellisen algoritmin sen ainoan ja oikean löytämiseen netin kautta. Sam testaa kaavaa itseensä ja löytää ihannekumppaninsa Meredithin jonka kanssa suhde etenee rakettimaisella vauhdilla. Mutta tämä on vasta kaiken alkua. Kun Meredithin mummi kuolee, pistää Sam taitonsa koetukselle ja yrittää saada kuoleman tuntumaan helpommalta herättämällä vainaja virtuaalisesti henkiin.

Suhteen liiankin nopea eteneminen jätti hahmot jossain määrin etäiseksi. Lukijankin tulisi tietää, mikä kaikki tekee suhteesta täydellisen. Meredithin ja Samin suhde vaikuttaa myös hieman naiivilta. Vaikka kuinka ollaan yhteensopivia, ei toinen aina tee niin kuin toinen toivoo.

Ikuisesti yhdess@ on vaikea luokitella, se ei ole varsinaisesti viihdekirjallisuutta eikä myöskään scifiä. Kaikki luultavasti olisi mahdollista tekniikan ihmeaikana. Kirja on mielenkiintoinen mutta en itse lämmennyt idealle kuolleiden palauttamisesta virtuaalisesti. Kuitenkin oivaltavaa luettavaa kenelle tahansa, joka on menettänyt läheisen.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...