Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jaa, että taas uusi osa Millennium-sarjaa! Mitenköhän se oikein jaksaa elää? Joka tapauksessa tähän kirjaan oli melkein pakko tarttua, sen verran Karin Smirnoffin nimi houkuttelee. (Tässä välissä on ihan välttämätöntä mainita, että kirjan nimi sai minut värähtämään epämiellyttävästi, koska erään tunnetun suomalaisen dekkaristin ilvekseen viittaava sarja on ollut minusta aika lailla huono. Mutta se siitä, nyt luetaan Smirnoffia.)
Lisbeth Salanderin veljentytär Svala, tuo orvoksi jäänyt teini-ikäinen tyttö, asuu nyt äitinsä Märtan veljien luona, käy koulua kun huvittaa ja pohtii vapaa-ajallaan yhteiskunnallisia kysymyksiä, etenkin kun hän on kirjan alussa suorittamassa TET-jaksoa paikallislehdessä. Hän on löytänyt eräänlaisen henkisen kodin lehden toimituksesta – ”jokin on muuttunut, kun hän tarkkailee itseään tai muiden katseita. Hän ei ole enää näkymätön.” Erityisen läheiseksi Svalalle on tullut nuori toimittaja Ester Södergran, jonka nimi tahtoo väkisinkin kiertyä päässäni Edith Södergraniksi, mutta sitten tapahtuukin kauheita. Ester löytyy hengettömänä syvän hiekkamontun pohjalta. Eikä kyseessä ole onnettomuus. Ester tiesi jotain, mitä hän ei olisi kaivospomojen mielestä saanut tietää.
Vyyhteen sekoittuu sitten yhä uusia ja uusia henkilöitä, vähän hajamielisemmän lukijan mielestä jo liiankin monia, olkoonkin että kaikki järjestyvät paikoilleen loppua kohden mentäessä. On muun muassa siivooja, jonka tehtävä ei ole lakaista lattioita, vaan joka putsaa tarpeettomat ja haitalliset ihmiset pois päiviltä sitä suuremmin surematta. Tapahtumien kannalta keskeinen on Marcus Branco, jonka nimi mainitaan silloin tällöin pitkin kirjaa ja joka osoittautuu juutalaisia, muslimeja ja ”väestönvaihtoa” vihaavaksi äärioikeistolaiseksi. Ovathan mukana tietenkin myös vanhat tutut Lisbeth Salander ja Mikael Blomkvist, mutta ehkä hieman valjumpina kuin sarjan aiemmissa osissa.
Olin jo itsekseni ajatellut ennen tämän kirjan ilmestymistä, että Millennium-sarja saa loppuosiltaan jäädä minulta väliin; siinä ei ehkä ole Smirnoffin taatusta kirjailijantaidosta huolimatta sitä ensimmäisten osien (Stieg Larssonin kirjoittamien) eittämätöntä kiehtovuutta, eivätkä myöskään sinänsä taitavan David Lagercrantzin väliosat auta. Ilveksen kynnet antoi jonkin verran ymmärtää, että jatkoa olisi tulossa, mutta saa nähdä. Voi, miten paljon mieluummin lukisinkaan Karin Smirnoffin tuotantoa, kun hän kirjoittaa jostain ihan muusta!
