Jukka Behm: Ja Jumala kulki yli maan

Ja jumala kulki yli maan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Jaakonkylä on kaupunki, ei iso, mutta ei pienikään. Jostain kumman syystä siellä alkaa olla vitsauksia, vähän niin kuin Raamatussa on kerrottu Egyptiä kohdanneista vitsauksista. Joki muuttuu vereksi ja tulee kaikenlaisia syöpäläisiä, hyönteisiä, paiseita ynnä muuta sellaista.

Kaikki tämä inhottaa ja olisi karmaisevaa lukea, jollei mukana kulkisi musta huumori ja Jaakko Jaakkola, toimittaja (katso kirjan traileri). Tyyppi on niin sen olonen, että lukiessaan kirjaa, hänet näkee kaiken aikaa. Hän tapaa ihmisiä, joiden kuvaus on aina äärimmäisen herkullista, samoin kun kaikkien tilanteiden. Jukka Behmin kieli on niin runsasta ja kuvailevaa, että kirja on pakko lukea. Äänikirjana sen kaikki upeat vivahteet livahtavat ohi.

Pohdin anoppini Alinan käsiä. Ne olivat kuin ruosteiset puutarhaharavat, joista törröttäviin reuman mankeloimiin piikkeihin oli hitsautunut kiinni uljas värisuora sormuksia.

Kirjassa on paljon kiinnostavia henkilöitä, esimerkiksi Nelli Juvonen, joka kirjoittaa blogia ja jonka teksti vilisee kirjoitusvirheitä. Juuri se tekee siitä koomisen. Nuori bloggari, joka luulee tietävänsä kaiken ja jolla on mielipide ja ohje lähes jokaiseen asiaan ja tuo sen julki, mutta miten. Kuvastaa jotenkin sitä nykyajan ”pakko päästä esille” -tyyliä. Kommenttiosio kruunaa vielä sen blogin.

Kun lukee täistä, paiseista, satiaisista, niin jo melkein alkaa tuntua siltä, että kutittaa ja käveleekö jossain päin ruumista joku. Voi oikein hyvin eläytyä ja miettiä, tarttisko soittaa tohtori Ervastille vai kääntyä pastori Hurmevaaran puoleen.

Kaiken aikaa jäi mieleen, miten Jukka Behm on leikitellyt tietyillä ihmistyypeillä ja tilanteilla, niin että on nostettu esiin sellaista, mikä on totta, mutta maistuu varsin koomiselle.

Ahneuksissani siis kuuntelin tämän ensin äänikirjana, mutta kuten jo mainitsin, antaa tuplasti enemmän lukijalle, kun voin lukea sana sanalta ja makustella aivan mahtavia lauseita. Riemastuin tästä kirjasta aivan täysillä! Siis vaikka tarina puistattaa, niin se tyyli, millä se on kerrottu, sillä pääsee taivaaseen.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 316 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...