Vihdoin pääsin lukemaan Satu Tähtisen Moraalisten naisten kirjakerho -sarjan kolmannen osan, jonka bongaaminen kuvastosta sai minut ylipäänsä kiinnostumaan koko sarjasta. 1840-luvulle sijoittuvissa kirjoissa seurataan joukkoa seurapiirinaisia, jotka ovat kiinnostuneita naisasiasta ja toimivat kirjakerhossaan hyvien asioiden puolesta. Siinä sivussa tapahtuu sitten naimakauppoja ja syntyy ihmissuhteita.
Kolmannen osan paritus ei ole sarjan kirjoja lukeneille yllätys, eikä sitä kirjassa pitkään pantatakaan, vaikka avioliiton osallisille tilanne yllättävämpi onkin. Aikaisemmista kirjoista tutut Crawleyn sisarukset Elinor ja Elias saavat isältään uhkavaatimuksen: lähinnä tieteestä kiinnostuneiden sisarusten on varmistettava, että vähintään toinen on naimisissa syksyyn mennessä, muuten isä pistää rahahanat kiinni. On ilmeistä, että lady Elinorin on uhrauduttava. Ajatus seurapiirielämään joutumisesta ja aviomiehen etsimisestä tuntuu ikävältä, mutta pakko mikä pakko.
Onneksi apu löytyy nopeasti. Jo ennen seurapiirikauden aloitusta lordi Vaughton tarjoutuu naimaan lady Elinorin. Mutta miksi? Jos lordi Vaughton tunnetaan jostain muusta kuin ainaisista kokomustista vaatteistaan, niin siitä, että hän inhoaa avioliittoa. Lordi Vaughton vaikuttaisi kuitenkin olevan Elinorille suotuisa kumppani: hän hyväksyy Elinorin omistautumisen tieteelle ja naisasialle. Mutta mitä lordi Vaughton avioliitolta haluaa?
Jaarli vailla värejä on järkiavioliittokirja: pariskunta menee naimisiin käytännöllisistä syistä. Riittääkö se? Fyysistä vetovoimaakin tuntuu kyllä löytyvän. Satu Tähtinen lupaili haastattelussa kirjan olevan sarjan aiempia kirjoja kuumempi ja näin tosiaan on: intohimoista seksiä on aikaisempaa enemmän. Lady Elinorilla ja lordi Vaughtonilla riittää enemmän yhteensovittelemista henkisessä puolessa ja sen pallottelun seuraaminen on mielenkiintoista.
Kirjasarjaan on luvassa vielä neljäs osa. Puhtaasti eliminaation perusteella voi esittää arvauksia siitä, kenen suhdetta viimeisessä osassa ruoditaan. Jään odottamaan mielenkiinnolla.