Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Enpäs olekaan pitkään aikaan lukenut apteekkiin sijoittuvaa romaania enkä myöskään Tampereelle sijoittuvaa dekkaria, viimeisin sellainen lienee Seppo Jokisen Satuttamisten summa. Mutta nyt tamperelainen Anna Harju on julkaissut esikoisteoksensa, joka olikin oikein kiinnostava ja mukaansatempaava kirja. Takakannessa luvataan, että se aloittaa rikostutkija Taro Auramosta kertovan sarjan.
Niemenrannan apteekista – jota ei lyhyen tutkimukseni mukaan ole ainakaan vielä olemassa – löytyy arvostetun apteekkarin Hannes Hammarin surmattu ruumis. Apteekin henkilökunta, kärjessä romaanin toiseksi keskeiseksi henkilöksi Taron ohella kohoava farmaseutti Joanna Vihervuori, on tietysti kauhuissaan. Tapausta alkaa tutkia omalaatuinen itsekseen elelevä kuntosaliaddiktoitunut poliisi Taro Auramo. Saamme pian myös tutustua Joannan yksityiselämään, jossa siinäkin kuohuu: hänen lukioikäinen poikansa Nataniel on hieman hukassa salaisten bisneksiensä vuoksi, eivätkä pojan ja isän tulehtuneet välit suinkaan paranna asiaa, eikä Joannakaan tunnu enää mitenkään umpirakastuneelta pitkäaikaiseen puolisoonsa.
Tampereelle sijoittuvan pääjuonen lisäksi saamme lukea Saksaan Fehrmarnin saarella paljon aikaisemmin tapahtuneista asioista, mutta miten ne liittyvätkään Joannan tai Taron elämään? Entä kuka onkaan salaperäinen prostituoitu Wanda ja mitä tekemistä hänellä oikein on keskeisten henkilöiden kanssa?
Anna Harju kertoo kirjansa etuliepeessä, että hän on viettänyt Taro Auramon kanssa jo joitakin vuosia, kunhan aluksi hyväksyi sen, että hänen esikoisteoksensa päähenkilöksi nousee todellakin rikoskomisario ihan vanhanaikaiseen dekkarityyliin. Kyllä kirjasta huomaakin, että sen parissa on tehty jo pitempään huolellisesta työtä ja monenlaista taustatutkimusta, sillä sen faktat tuntuvat paikkansapitäviltä ja fiktio sujuvasti soljuvalta. Loppuratkaisukin oli ihan mukavasti yllättävä. Olin myös tietysti oikein tyytyväinen tamperelaiseen paikallisväriin; ehkäpä murretta olisi saanut kuulua vieläkin enemmän, mutta se nyt lienee sivuseikka, koska romaanin kokonaisuus oli hyvin koossapysyvä ja kerronta selkeän uskottavaa. Kiitos Anna Harjulle hyvästä esikoisteoksesta, jatkoa vain peliin!
