Anneli Kanto: Pyöveli

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Anneli Kannolta olen lukenut tähän asti vain lastenkirjoja. Pyöveli onkin sitten jotain aivan muuta. Hyvissä käsissä tässä ollaan, lastenkirjojen lisäksi Kannon erikoisosaamista on tämä Suomen 1600-luku, jolle Pyövelinkin tapahtumat sijoittuvat.

Pyöveli oli aikoinaan tärkeä kruunun virkamies, joka vastasi tuomarin langettamien rangaistusten toteuttamisesta. Koska pyöveli hoiti myös teloitukset eli hirtot, mestaamiset, hukuttamiset ja roviolla polttamiset sun muut kovin epämukavat asiat, pyöveli oli kaikkea muuta kuin suosittu kaveri. Joissain kaupungeissa pyövelin hoidettavaksi lankesivat myös kaikki paskahommat, hyvin kirjaimellisestikin tulkittuna.

Tämä romaani kertoo paljon 1600-luvun Suomesta. Erityisesti lukija saa valaistusta oikeuslaitokseen, lääketieteeseen ja noitavainoihin liittyen.

Vaasaan sijoittuvan kirjan kolme keskushenkilöä ovat tuomari, pyöveli ja apteekkari. Alkuun pohjustetaan tuomarin avioelämää, pyövelin lapsuutta ja oppivuosia ja apteekkarin matkaa köyhistä oloista Vaasan ensimmäiseksi apteekkariksi. Kun kaikki päähenkilöt on saatu paikoilleen, päästään käsiksi Pohjanmaalla syttyneisiin noitavainoihin.

Pyövelin teksti on reipashenkistä ja kuvaa teloitusten ja kidutusten yksityiskohtia – ei nyt liian yksityiskohtaisesti ja julmuuksilla herkutellen, mutta varmasti sellaisella määrällä detaljia, että heikompia hirvittää. Yhtä kaikki teos on sekä viihdyttävä romaani että eläväinen historian oppitunti. Oivallista työtä!

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia kirjoja painottuen naisten kirjoittamiin kirjoihin. Mikko pelaa fanaattisella innolla monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 868 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...