Camilla Läckberg: Noita

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Poliisi Patrik Hedström, hänen kollegansa Fjällbackan poliisiasemalla sekä alati tomera Erica-vaimo ovat taas vauhdissa. Tämänkertaisen rikoksen, pikku Linnean katoamisen ja murhan, taustalla on toinen yhtä kamala tapaus: kolmekymmentä vuotta sitten nelivuotias Stella katosi ja löydettiin murhattuna aivan samalta paikalta, ja jopa ruumiin löytäjä oli sama. Teini-ikäiset Helen ja Marie tunnustivat murhanneensa Stellan, mutta aivan viime hetkellä he peruivat tunnustuksen. Mariesta tulee sittemmin juhlittu Hollywood-tähti, ja aivan sattumoisin hän palaa Fjällbackaan uuden elokuvan kuvauksiin juuri Linnean murhan aikaan. Vai liekö sittenkään sattumaa? Helen asuukin jo valmiiksi paikkakunnalla kammottavan autoritäärisen ammattisotilaan vaimona ja kapinallisen murrosikäisen äitinä.

Voisivatko naiset olla jälleen pikkutytön murhan takana, kun alibitkin ovat kovasti horjuvaisia? Toisaalta katseet kääntyvät myös paikkakunnalla sijaitsevaan pakolaisten vastaanottokeskukseen, jonka asukkaita monet fjällbackalaiset pitäisivät mieluusti syyllisenä.

Romaanissa on kolme aikatasoa, sillä nykyhetken ja Stellan murhan ajankohdan lisäksi kerrontaa rytmittävät 1600-luvun noitavainoihin sijoittuvat jaksot.

Läckbergistä, hänen vahvuuksistaan ja heikkouksistaan, on sanottu jo aika paljon, ja periaatteessa kaikki entiset epiteetit pitävät paikkansa tämänkin kirjan kohdalla. Juoni on kohtalaisen jännittävä ja monipolvinen, epäilykset kohdistuvat vuoron perään melkein kaikkiin ja loppuratkaisu on melko yllättävä. Mutta kun kirjassa on melkein 700 sivua, sisältyy siihen ainakin tässä tapauksessa väistämättömästi turhanaikaista selittelyä. Ehkäpä lukija osaisi itsekin arvata jotain. Ja entäs sitten se Erican loputon huseeraus murhatapauksen parissa poliiseja fiksumpana! 1600-luvun noitavainojaksot ovat sinänsä ihan mielenkiintoisia ja taitavasti kirjoitettuja, mutta niiden nitominen nykyaikaan viimeisessä luvussa tuntuu vähän hätäratkaisulta ja aika lailla epäuskottavalta.

Joka tapauksessa täällä Pirkanmaalla alueen yhteisessä yleisten kirjastojen tietokannassa on Noita-kirjasta yli 800 varausta. Tuskin nämä kaikki ovat väärässä, ja huonompaakin viihdettä on taatusti olemassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *