Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Kansi: Camilla Läckberg: Leijonankesyttäjä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Muutama vuosi sitten arvostettu rikoskirjailija ja professori Leif GW Persson kuuluu arvelleen, että ”Ruotsin dekkarikuningattaren” Camilla Läckbergin kirjat ovat samaa tasoa kuin novellit Min häst -lehdessä. Ehkä nyt on kuitenkin vähän kärjistettyä verrata Läckbergin tuotantoa pikkutyttöjen hevoslehteen, vaikka hänen tekstinsä eivät kirjallisilta ansioiltaan parhaiden dekkaristien tasolle ylläkään ja vaikka viimeisin kirja sijoittuukin ratsastuskoulumiljööseen.

Leijonankesyttäjä on jo yhdeksäs osa kirjailija Erica Falckista ja hänen poliisimiehestään Patrik Hedströmistä kertovassa sarjassa. Kaikin puolin mallikelpoinen hevostyttö Victoria on ollut kateissa jo neljä kuukautta, mutta sitten hän ilmestyy kuin tyhjästä keskelle metsätietä ja jää auton alle. Tytön ruumis on järkyttävällä tavalla runneltu, eikä hän pysty enää kertomaan mitä oikein tapahtui. Victorian katoaminen ja kuolema tuntuvat liittyvän useamman vuoden mittaiseen teinityttöjen katoamisten sarjaan, mutta hänen lisäkseen kenestäkään muusta ei ole löydetty jälkeäkään. Patrik ja hänen poliisikollegansa alkavat tutkia tapausta yhdessä Göteborgin poliisin kanssa, eikä kenellekään Läckbergia lukeneelle liene yllätys, että myös Erica kiinnostuu jutusta. Toisaalta Erican huomion vie työ uuden kirjan parissa; hän käy vankilassa haastattelemassa leijonankesyttäjämiehensä murhannutta kovin vaitonaista Lailaa.

Leijonankesyttäjä on tyypillistä Läckbergiä hyvässä ja pahassa. Kirjan juoni on kyllä jännittävä ja loppuratkaisuun on saatu yllätyksellisyyttä. Erican ja Patrikin perhe­-elämän kuvaus uhmaikäisten tenavien vanhempina on kohtalaisen raikasta ja uskottavaa, ja poliisiaseman väkikin kaikkine kliseineen tuntuu mukavalta. Kirjassa on kuitenkin turhan paljon tyhjäkäyntiä ja paikallaan junnaamista etenkin keskivaiheilla, jossa juonen kannalta toisarvoisia asioita pyöritellään hartaasti, kuten vaikkapa Erican siskon Annan murheita. Mutta entä sitten Erica itse! En usko että Läckberg on tarkoittanut luoda niin ärsyttävää hahmoa tarkoituksellisesti. ”Siinä on nainen, joka työntää nokkansa joka paikkaan”, tuhahtaa Patrikin laiskanpulskea pomo Mellberg jossain vaiheessa, eikä ihan syyttä. Erican erinomainen neuvokkuus rikosten ratkaisussa silloin kun tutkimukset junnaavat paikoillaan on jokseenkin mielikuvituksellista, enkä oikein jaksa uskoa että poliisitkaan luovuttavat rikosaineistoa puolisoilleen niin hövelisti kuin Patrik tekee.

Läckberg on kuitenkin Suomessakin hyvin suosittu, onhan Leijonankesyttäjästäkin otettu heti useampia painoksia. Ja kevyenä viihteenä se on ihan paikallaan.

Kommentti

  1. Läckbergia alkaa vaivata sama ”tauti” kuin muitakin dekkarisarjoja, kun lähestytään kymmenettä kirjaa. Tuntuu tekemällä tehdyn maku. Päähenkilö menettää uskottavuutensa mahtavilla taidoillaan ratkaista mitä uskomattomimpia rikoksia. Ei yllä enää oikein viihdyttävyyden asteellekaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *