Petja Lähde: Jumala on muuttanut kaupunkiin

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Siitä lienee kolmekymmentä vuotta ja rapiat, kun Hassisen Kone synkisteli kappaleessaan Muoviruusuja omenapuissa: ”Maaseutu on vaipunut kyyneliin, sillä Jumala on muuttanut kaupunkiin.” Jos tilanne oli noin paha jo silloin, parkuuko maaseutu nyt jo täyttä kurkkua? Ainakin Petja Lähteen helmikuussa ilmestynyt romaani Jumala on muuttanut kaupunkiin on yleissävyltään synkkä ja tummien varjojen leimaama. Yhteiskunta on unohtanut pienen porukan omiin oloihinsa, joilla ei toisistaan ole kummoista turvaa. Mutta niin kauan kuin ihminen jaksaa kysellä ja kaivata vastauksia, toivoa on. Haaveita ne on hävityt haaveetkin.

Kirjan henkilöhahmot – heitä on kaikkiaan kahdeksan – saavat vuorotellen puheenvuoron ja vievät omalla osuudellaan tarinaa eteenpäin. Heidän keskinäiset suhteensa myös paljastuvat pikkuhiljaa, lähes vihjaisun tapaan. Henkilöt ikään kuin piiloutuvat umpimielisyytensä taakse ja odottavat lukijan nyhtävän tiedon heistä esille. Tyhjentyvässä kylässä harjoitellaan enemmän yksinäisyyden sietämistä kuin sosiaalisia taitoja. Ei niin, etteikö olisi ollut halua ja toiveita elämään, johon kuuluu perhe ja onnelliset koti-illat. Ihmisen kosketus ja se taloudellinenkin puoli, hyvinvointi ja ura. Töitä ei kuolevassa kylässä ole, ellei sitten uskalla yrittäjäksi tai omista metsää, miettii Sampsa, yksi kirjan henkilöistä. Sentään pupi kylästä löytyy ja alkoholi lääkitsee ahdistuneita mieliä.

Kahdeksanvuotias Kerttu on Tylypahkan Hermione, nähtyään ensimmäisen Harry Potter -elokuvan hän on muuttunut velho-oppilaaksi. Äiti vei tytön mennessään Lahteen, bussi tuo hänet isänsä luo. Kertun paras ystävä on vanha tammi, yksinäinen puu kirkon ja hautausmaan välissä. Hänen luokkalaisistaan yksikään ei tullut synttäreille. Siinä missä aikuisia hoitaa kossu ja mummontossu, lapsi nojaa mielikuvitusmaailmansa turvaan.

Lapseni mustuneet hampaat… Mutta ei Olli huumekoukussa ole, miettii Marja.

Laiha pitkätukkainen pappi istuu kirkon portailla – Jan. Viisitoista vuotta vaanineet unet eivät jätä häntä rauhaan valveillakaan. Silti hänen työnsä on puhua onnellisuudesta, anteeksiannosta. Voiko Jan hetkeksikään vapahtaa itsensä?

Petja Lähde on teatterimies ja muusikko ja mielessäni näin myös kirjan tapahtumat ikään kuin teatterin näyttämöllä. Lähde jättää lukijalle aktiivisen roolin, sinänsä irralliset palikat on vedettävä yhteen ja nähtävä kokonaisuus. Henkilöt ovat tahoillaan eksyksissä eivätkä hevillä antaudu lukijalleen. Huomasin kuitenkin pitäväni Lähteen tavasta kirjoittaa. Lauseet ovat täsmällisiä ja merkitystä täynnä, sanahöttöä kirjassa ei ole. Tämä on syytä lukea jo pelkästään siitä syystä, että kaikessa kuvitteellisuudessaan tarinassa on valitettavan totta toinen puoli. Jaettu ilo on hyvinkin kaksinkertainen, mutta sama matematiikka ei päde kahtia jakautuvaan yhteiskuntaan.

Marja-Liisa

Intohimoinen lukija, jolle kirjat ovat elämänmittainen haaste ja ruostumaton rakkaus. Koko kirjo käytössä, runoista dekkareihin ja kaunosta tietokirjallisuuteen. Luettujen pinoa on listattu myös Tuhansia sivuja -blogiin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *