Tove Alsterdal: Kadonneet

Kadonneet

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kadonneet kertoo kolmen naisen tarinan, joiden kaikkien elämä järkkyy julmasti. Kolme täysin erilaista elämää, jotka risteävät lain ulottumattomissa. Pahuus väijyy ehkä kaikkialla, julkisivujen takana. Ihminen voidaan ostaa ja myydä. Hän voi vaihtaa nimeään, kansalaisuutta – tai kuolla.

Nuori ruotsalainen Teresa lomailee etelässä ja eräänä iltana hän eksyy ikävämpään seuraan. Hän herää espanjalaisella hiekkarannalla ja astuu vedenrajassa kelluvan mustan miehen ruumiin päälle. Samaan aikaan aivan vieressä hiipii turvaan toinen nainen, jonka nimi toistaiseksi on Mary. Hän yrittää vain pysyä piilossa sekä salakuljettajilta, jotka heittivät heidät pois veneestä, että viranomaisilta.

Tarinan keskushenkilöksi kohoaa kuitenkin lavastaja Ally, joka odottaa toimittajamiestään Patrickia takaisin Pariisista. Tämä on ollut keräämässä taustatietoja kansainvälisestä ihmiskaupasta ja on kirjoittamassa laajaa sitä käsittelevää artikkelia. Patrickista ei kuulu mitään, mutta Ally saa oudon paketin New Yorkiin. Hän lähtee jäljittämään miehensä liikkeitä Euroopasta paketissa olleen muistikirjan avulla ja päätyy lähelle omaa menneisyyttään.

Allyn etsintä sivuaa Teresan ja Maryn kohtaloa, mutta myös Ally on hengenvaarassa. Lisäksi hän tahtomattaan saattaa vaaraan muitakin toimiessaan viattomasti ja liiankin avoimesti. Koskaan ei voi tietää, kuka kuuntelee ja miten viranomaiset, politiikot sekä suuromistajat reagoivat asioihin. Vai keillä kaikilla oikein onkaan näppinsä mukana tässä pelissä? Sillä peliä tämä on, raakaa ja kylmää peliä, jossa panoksena on ihmishenkiä. Euroopasta parempaa huomista tavalla millä hyvänsä etsiviä ihmisiä, jotka ovat maksaneet matkastaan tai maksavat sitä edelleen orjan asemassa. Lopulta varsin moni korkea-arvoinenkin virkamieskin on sotkeutunut kuvioihin, ehkä. Mikäli on uskomista siihen, että joistakin asioista on vain vaiettava! Allyn on kuitenkin otettava oikeus omiin käsiinsä, että jotakin tapahtuisi. Loppu kääntyykin odottamattomaksi selviytymistaisteluksi…

Kadonneet on melkoisen hyytävä trilleri, joka näyttää ihmiskaupasta sen likaisimman ja arvaamattomimman puolen. Sen, jota tuskin kukaan meistä on valmis uskomaan esimerkiksi sivistysvaltiosta, Ranskasta. Kirja on fiktiota, mutta faktaa löytyy toki netistäkin riittävästi, että tämän voisi kuvitella myös olevan totta, äärimmäistä sellaista. Jännite säilyy hyvin, vaikka muutama irrallinen juonenpätkä ja hieman tarkoituksetonta selittelyä tästäkin löytyy. Yhteiskuntakuvaus on hyytävää ja rakkaustarina koskettava.

Suosittelen tätä trillereistä sekä ihmisoikeuksista kiinnostuneille. Kadonneet kertoo meille erään näkymän vapaasta liikkumisesta ja sen eri puolista sekä sitä hyväkseen käyttävistä toimijoista. Lisäksi tämä toimii myös ihmissuhdedraamana erittäin hyvin, Allyn ja Patrickin suhteen kuvaus on vahvaa ja herkkää. Lisäksi Allyn oma lopullinen ratkaisu on mielenkiintoinen ja jättää myös kysymyksiä avoimeksi.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 318 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...