Petra Forstén: Kadonneet tytöt

Kadonneet tytöt

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Minulle on käynyt niin, että kun omasta lapsuudesta ja tyttöiästä on jo kauan, on tullut joskus vaikeammaksi eläytyä täysin rinnoin sellaisiin kirjoihin, joissa kertoja on lapsi tai kovin nuori. Mielikuvituksen puutetta ehkä? Joka tapauksessa jotkin erityiset kirjat ovat murtaneet tämän muurin: viime aikoina vaikkapa Riikka Pulkkisen Lumo, Ann-Luise Bertellin Ikuinen kaipuu ja nyt tämä Petra Forsténin kirja. Kaikki ne ovatkin olleet oikein mielenkiintoisia lukuelämyksiä.

Kadonneet tytöt -romaanissa on kaksi aikatasoa. On aikuinen Agnes, josta on tullut taidemaalari, ja sitten on nuori Agnes, joka tuntee juurettomuutta ja yksinäisyyttä lukuisien muuttojen takia. Hänellä ei ole ystäviä, kunnes hän pääsee salaperäisen Lauman jäseneksi, eli tutustuu neljään samanikäiseen  hyvin erikoiseen tyttöön. Aikuinen Agnes on sitten kutsunut parinkymmenen vuoden eron jälkeen Lauman tytöt taidenäyttelyynsä.

”Muistan, miten kuusitoistavuotiaana minua kalvoi pelko siitä, ettei mitään tapahdu. Että kaikki on vain tavallista. Se pelko on pahinta laatua, se ajaa minua eteenpäin.”

Näin nuori Agnes pohtii elämäänsä – ja kuinka tavallista onkaan tuo tavallisuuden pelko! Mutta Lauma, nuo neljä tyttöä, eivät edusta minkäänlaista normaaliutta: he eivät tunnu ollenkaan huolehtivan siitä, mitä muut heistä ajattelevat. Pian Agnes sitten pääsee Laumaan sisälle; erityisesti häntä kiehtoo Ellen, joka osaa nähdä hänessä sellaista, jota muut eivät huomaa.

Romaanin edetessä lukija tuntee kuitenkin eräänlaista surua. Hän aavistaa, ettei kaikki käy hyvin, ei niin nykyajassa kuin nuoruudessakaan. Lauman tyttöjen vallankäyttö ulkojäsentä kohtaan on hienovaraista, mutta samalla säälimätöntä. Agnes odottaa kiihkeästi solidaarisuuden osoituksia; aikuisena galleriaravintolassa hän joutuu konkreettisestikin odottamaan Lauman naisia sopimuksen mukaisesti tulemaan paikalle, mutta tunnit kuluvat, eikä heitä vain kuulu. Agnes vertaa tahtomattaan omaa tilannettaan lähipöydässä istuvan kolmen vanhan naisen ystäväporukkaan. He juttelevat kiihkeästi, heillä on muistoja, heillä on toisensa. Mutta entä Agnes, onko hänellä sittenkään ketään?

Kadonneet tytöt oli mielestäni oikein hyvä kirja etenkin esikoisteokseksi. Sen kieli oli tyylikästä, tunneherkkää, kauniisti kuvailevaa jopa silloinkin, kun kuvailtavana oli perin raadollisia asioita. Lukija pystyy eläytymään minäkertojan tunteisiin sekä nuorena että aikuisena: Agnes on rauhallisen kuorensa alla kiihkeästi haluava ja tarvitseva, eikä hän tahdo tai kykene näkemään Lauman tyttöjen ja naisten todellista olemusta. Voisiko tätä kirjaa kenties verrata johonkin sellaiseen klassikkoon kuin esimerkiksi vanha tuttu Kärpästen herra? Ei nyt ehkä ihan, mutta hienovaraisen julman vallankäytön kuvauksessa Forstén onnistui erittäin hyvin.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 301 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...