Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

Kaikki kadonneet

Osta kirja itsellesi

Satu Vasantola debytoi kirjailijana vuonna 2018 romaanillaan En palaa takaisin koskaan, luulen. Se sai muun muassa Kiitos kirjasta -palkinnon, mutta onneksi rima toisen teoksen kirjoittamiseen ei noussut Vasantolalle liian korkeaksi. Hyvä todellakin niin, sillä Kaikki kadonneet on aidosti kiitettävä kirja sekin.

Annu on pieni tyttö Keravalta, eletään mitä ilmeisimmin 1960-lukua. Perhe on vähän erikoinen: äiti ja pikkusisko Maaru ovat kadonneet johonkin, eikä heistä puhuta kuin aikuisten kahvipöydissä paheksuvasti kuiskien. Isä on oikeastaan ollut linja-autonkuljettaja, mutta nyt mennään paikasta toiseen iso laukun kanssa, auton etupenkillä isän vieressä Isotukkainen, nainen, joka on kovin erilainen kuin äiti oli ollut, ja Annu takapenkillä odottamassa. 

”Isin iso tyttö, isä sanoi ennen lähtöä ja antoi laukun Annulle. Tuonne pohjalle sakset ja saippuaa, hakaneulat, letkut ja veitset, päälle kuusi pyyhettä, väliin sukkapuikot ja ylimmäksi kasa lankoja, alapa pakata.”

Kyläpaikoissa, joihin ei tullakaan kylään, ja joskus Annun kotonakin, isä ja Isotukkainen häviävät makuukamareihin ja Annu viihdyttää pikkulapsia ja keittää isossa kattilassa putkia ja letkuja ja katetreja ja sukkapuikkoja. Isä on enkelintekijä, hän suorittaa laittomia abortteja niille naisille, jotka eivät kerrassaan voi saada lasta elämäänsä mutta joilla ei ole varaa maksaa tuhansia ja taas tuhansia yksityisille klinikoille.

Tämän kuvauksen rinnalla kulkee tarina aikuisesta Annusta: hänestä on monien kerrottujen ja varsinkin kertomatta jääneiden vaiheiden jälkeen tullut gynekologi, joka tottuneesti irrottaa paikoilleen juuttuneita istukoita, palpoi kaikenlaisia vatsoja, ei pelkää veriklönttejä tai muitakaan eritteitä, vaan osoittautuu hyvin empaattiseksi ja osaavaksi. Mutta miten hänen elämänsä oikein syvimmillään menee?

Kaikki kadonneet oli erinomainen kirja, kaikkien muiden ansioidensa lisäksi jopa jännittävä kuin paraskin trilleri, kun salaisuudet purkautuivat kirjan lopussa yksi toisensa jälkeen. Mutta hyvästä juonesta huolimatta pidin kirjassa eniten sen uskomattoman elävästä ajankuvauksesta. ”Tuvassa pirttipöytä, ikkunassa pitsikappa, lasit vanhat ja väreilevät, raot teipillä tilkityt” – jokin tällainen näennäisesti vähämerkityksellinen lause saattoi heittää lukijan, ainakin minun ikäiseni, jonnekin kauas vuosikymmenien taakse.

Äidin ikävä tipahtelee sivuilta koskettavana. Pieni Annu tekee niin kuin monet muutkin lapset ennen häntä ja hänen jälkeensä: vetäytyy äidin vaatteiden piiloon nuuhkimaan niiden häviävää tuoksua. Hän pyrkii sittemmin olemaan esimerkillinen äiti omalle Marikuu-tyttärelleen, mutta missä on tyttären isä? Risteävät tunteet on kuvattu kirjassa äärimmäisen tarkasti, niin tarkasti, että tekisivät melkein kipeää, ellei niiden havaitseminen tutuiksi olisi niin kovin vapauttavaa.

Kiitos kirjasta, Satu Vasantola. 

close

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada uudet kirjavinkit sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...